Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen opettaja - Mikkelin kaupunki

Haemme Mikkelin kaupungin varhaiskasvatukseen varhaiskasvatuksen opettajaa vakinaiseen tehtävään 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työsuhteen alkaessa työyksikkö on Tuukkalan päiväkoti.

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin kuuluu päävastuu lasten opetuksesta, kasvatuksesta ja hoidosta sekä lapsiryhmän toiminnan pedagogisesta suunnittelusta ja arvioinnista. Varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on myös lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja arviointi. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain 26 §:n mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännökseen (75 §) mukaisesti: kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Lisäksi edellytämme valitulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Työaika on keskimäärin 38,25 tuntia/viikko. Mikkelin kaupungissa on ilo kasvattaa. Tule mukaan rentoon ja aktiiviseen varhaiskasvatuksen ammattilaisten joukkoon. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta, joustavasti lapsen ja perheen tarpeet huomioiden. Arvostamme pedagogista, kehittämismyönteistä ja sensitiivistä työotetta. Odotamme työntekijöiltämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja suhteessa lapsiin, huoltajiin ja työyhteisön jäseniin. Varhaiskasvatustyötä ohjaavat valtakunnalliset varhaiskasvatuksen perusteet ja paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma.

Mikkelin kaupunki mahdollistaa henkilöstölleen polkupyöräedun. Henkilöstöetuna on myös vuosittainen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu Epassilla ja kattava koulutustarjonta.

Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakuaika päättyy 1.3.2024 klo 15.00. Hakemukseen tulee liittää pdf -tiedostona kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valituille asetetaan koeaika.

Lisätietoja

http://www.mikkeli.fi
https://fi.linkedin.com/company/mikkelin-kaupunki

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Tarja Hämäläinen, päiväkodin johtaja
tarja.hamalainen(at)sivistys.mikkeli.fi
044 794 5046

Lisätietoja

Mikkelin kaupunki, Varhaiskasvatus, Tuukkalan päiväkoti

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää Etelä-Savon sydämessä, kauniissa Järvi-Suomessa. Ihmisen kokoisessa Mikkelissä luovuus luo työtä ja hyvinvointia. Verraton elämänlaatu syntyy kunnioittamalla puhtaan luonnon kattausta: metsää, vettä ja ruokaa. Tasa-arvo, koulutus ja ylpeys omasta tekemisestä ovat aina olleet täällä hyvän elämän perustana. Edelläkävijöinä olemme varmoja tulevista saavutuksista ja luomme rohkeasti kehittyvän kaupungin tulevaisuutta.

Mikkelin kaupungilla työskentelee 2000 työntekijää, joiden toiminnan ytimessä on kaupungin 53.000 asukaan palveleminen.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Laajatie 26, 50500 Mikkeli
Mikkelin kaupunki - Savuton työpaikka Mikkelin kaupunki - Panostamme perehdytykseen Introlla

Sinulle suositellut työpaikat