Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopettaja, Opinmäen päiväkoti, 2 tehtävää - Espoon kaupunki

Tehtävän kuvaus: Etsimme joukkoomme kahta varhaiskasvatuksen opettajaa vakituiseen työsuhteeseen. Uudet vakanssit tuovat meille mahdollisuuden palkata kaksi uutta esiopettajaa valmistavan esiopetuksen ryhmiin. Tulevassa tiimissäsi on siis jo toinen pätevän opettaja sekä lastenhoitaja. Päiväkodissamme on viisi ryhmää 1-5 -vuotiaille lapsille sekä kaksi esiopetusryhmää. Työsuhteet voidaan aloittaa heti elokuun alussa tai viimeistään 8.8., kun esiopetus alkaa. Opinmäen kampus Suurpellossa on kansainvälinen ja monikulttuurinen yhteisö. Kyseessä on monipuolinen toimintakeskus, joka toteuttaa ideaa elinikäisestä oppimisesta. Opinmäessä on laaja valikoima Espoon sivistystoimen palveluita eri-ikäisille kuntalaisille. Kampuksella toimii kansainvälinen koulu, suomenkielinen koulu, päiväkoti, liikuntapalvelut, kirjasto sekä Omnia.Tarjoamme varhaiskasvatusta viihtyisässä ja monipuolisessa oppimisympäristössä. Päiväkodissamme lapset kasvavat osaksi yhteisöämme, oppivat suhtautumaan myönteisesti itseensä, ottamaan vastuuta ja huomioimaan toiset. Teemme yhteistyötä vanhempien kanssa kasvatuskumppanuuden hengessä lapsen yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemiseksi.Tarjoamme myös Espoon kaupungin työsuhde-etuuksina mm. työsuhdematkalippuetuuden, 100 ilmaista uintikertaa Espoon uimahalleissa vuodessa, sportti- ja kulttuuripassin, lukuisia harraste- ja liikuntaryhmiä, taloudellista tukea kouluttautumiseen jne.
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuusVarhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot.taiKasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus).Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.
Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tehtävässä edellytetään varhaiskasvatuksen ja erityisesti esiopetuksen tuntemista, työmenetelmien osaamista sekä halua kehittää työtä. Toiminnan suunnittelu lähtee vasun ja esi opsin sisällöstä, lasten mielenkiinnon kohteista ja tarpeista. Toimintaa toteutetaan eri kokoisissa ryhmissä toiminnasta riippuen. Päivittäisessä pedagogiikassa painottuu lasten monipuolisen liikunnan järjestäminen sekä päiväkodin tiloissa että lähiympäristössä, s2 -opetus, matemaattiset taidot ja leikki.Lisäksi edellytämme hyviä tiimityö- ja työyhteisötaitoja sekä kykyä toimia yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Arvostamme työkokemusta ja sen tuomaa osaamista.

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Eija Kärkkäinen 043 826 6717 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Opinmäen päiväkoti
Osoite: Lillhemtintie 1, 02210 Espoo

Tutustu työnantajaan