Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Työpaikat
  • Työpaikan yksityiskohdat Hae työpaikkaa Työpaikan yksityiskohdat Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Kiviniemen päiväkotiKokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenOUL-04-1146-251Sopimuksen mukaanOVTES4.11.2025 15:45 - 19.11.2025 15:00Opetus- ja kulttuurialaPohjois-PohjanmaaOuluVarhaiskasvatuksen opettajatKunta

    Varhaiskasvatuksen opettajan vakinainen tehtävä.

    Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
    Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!

    Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN vakinainen tehtävä Kiviniemen päiväkodissa. Tehtävä sijoittuu työn alkaessa 4-5-vuotiaiden ryhmään.

    Kiviniemen päiväkoti sijaitsee aivan meren läheisyydessä, idyllisessä Kellon Kiviniemessä. Toimintamme painopisteinä ovat yhteisöllisyys, sensitiivisyys ja pienryhmätoiminta.

    Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.

    Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu työn vaativuudenarvioinnin mukaisesti 2 864,37 € - 2 975,07 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista lisistä.

    Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.

    Oulun kaupunki käyttää vakinaisissa tehtävissä kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

    Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/14684/2025. Hakemus on toimitettava 19.11.2025 klo 15.00 mennessä.

    Lisätietoja

    https://www.ouka.fi/kiviniemen-paivakoti

    Varhaiskasvatuksen opettajan vakinainen tehtävä.

    Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
    Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon.

    Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!

    Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN vakinainen tehtävä Kiviniemen päiväkodissa. Tehtävä sijoittuu työn alkaessa 4-5-vuotiaiden ryhmään.

    Kiviniemen päiväkoti sijaitsee aivan meren läheisyydessä, idyllisessä Kellon Kiviniemessä. Toimintamme painopisteinä ovat yhteisöllisyys, sensitiivisyys ja pienryhmätoiminta.

    Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.

    Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu työn vaativuudenarvioinnin mukaisesti 2 864,37 € - 2 975,07 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista lisistä.

    Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.

    Oulun kaupunki käyttää vakinaisissa tehtävissä kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

    Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/14684/2025. Hakemus on toimitettava 19.11.2025 klo 15.00 mennessä.

    Lisätietoja

    https://www.ouka.fi/kiviniemen-paivakoti

    Näytä vähemmän
    Lisätiedot https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettaja-kiviniemen-paivakoti-oul-04-1146-25/ Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Kiviniemen päiväkotiKokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenOUL-04-1146-251Sopimuksen mukaanOVTES4.11.2025 15:45 - 19.11.2025 15:00Opetus- ja kulttuurialaPohjois-PohjanmaaOuluVarhaiskasvatuksen opettajatKunta Yhteystietomme

    Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Terhi Riepula, p. 040 5558 599 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

    Tietoa organisaatiosta

    Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

    Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

    Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

    Sijainti
    Lohitie 1
    90810 Kiviniemi

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Oulun kaupunki

    Rakennuttajapäällikkö, Kaupunkiympäristöpalvelut

    Hakuaika päättyy 21.11.2025 15:00Työavain OUL-30-58-25

    Oulun kaupunki

    Metsuri-arboristi, Kaupunkiympäristöpalvelut

    Hakuaika päättyy 20.11.2025 15:00Työavain OUL-30-44-25

    Oulun kaupunki

    Koulunkäynninohjaaja, Hintan koulu

    Hakuaika päättyy 21.11.2025 15:00Työavain OUL-04-1170-25

    Koulutuskuntayhtymä OSAO

    Tuntiopettaja, Kotoutumiskoulutus, suomen kieli

    Hakuaika päättyy 19.11.2025 15:00Työavain OSAO-02-130-25

    Koulutuskuntayhtymä OSAO

    Tuntiopettaja, kotoutumiskoulutus, yhteiskunta- ja työelämätietous

    Hakuaika päättyy 19.11.2025 15:00Työavain OSAO-02-133-25

    Oulun kaupunki

    Lehtori (AI), Kiiminkipuiston koulu

    Hakuaika päättyy 19.11.2025 15:00Työavain OUL-04-1159-25

    Koulutuskuntayhtymä OSAO

    Tuntiopettaja, TE-TUVA -koulutus

    Hakuaika päättyy 18.11.2025 15:00Työavain OSAO-02-127-25
    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Eväste-asetukset

    Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.