Siirry pääsisältöön

Salon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 22.8.2024-30.6.2025

Salon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 22.8.2024-30.6.2025

Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa varhaiskasvatuksen pedagogisesta suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä oman lapsiryhmänsä osalta ja johtaa tiiminsä pedagogista työtä.

Ensisijainen sijoituskohde on Lampolan päiväkoti.

Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.

Etuina tarjoamme muun muassa:
- koulutusmahdollisuuksia
- tyky-rahaa Smartumin kautta
- maksuttomia ohjattuja liikuntaryhmiä
- ruokailun edulliseen henkilökuntahintaan

Koulutusmyönteisenä työnantajana tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Panostamme hyvään johtajuuteen. Salon kaupunki on savuton työnantaja.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen tai varhaiskasvatuslain siirtymäsäännöksen (75 §) mukainen kelpoisuus. Esiopetuspätevyys katsotaan eduksi.

Tehtävässä tarvitaan laaja-alaista pedagogista varhaiskasvatuksen osaamista.

Tehtäväkohtainen palkka on 2787,74 (ei kelpoinen) - 2945,73 (kelpoinen) €/kk. Kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittaneille maksetaan erillislisä (88,46 €/kk). Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi sinulle voidaan maksaa virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti työkokemukseen perustuvaa lisää sekä kuuden (6) kuukauden jälkeen arvioitavaa henkilökohtaista palkanlisää.

Työsuhteeseen valitun tulee esittää todistus terveydentilasta 30 päivän kuluessa työn aloittamisesta sekä todistus lain 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote ennen työsopimuksen tekemistä.

Koeaika on puolet määräaikaisen palvelussuhteen kestosta, mikäli työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.

Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin varajohtaja Anna-Kaisa Törrönen, 0447787872, ajalla 8.7.-22.7.2024.
Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi

Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / VO ma./Lampola. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Haku tehtävään päättyy 29.7.2024 klo 12.00.

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin varajohtaja Anna-Kaisa Törrönen, 0447787872, ajalla 8.7.-22.7.2024.

Tietoa organisaatiosta

Salo on reilun 50 000 asukkaan ja noin 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Salon kaupungin palveluksessa on noin 1500 eri alan ammattilaista. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista. Olemme koulutusmyönteinen työnantaja - tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Panostamme hyvään johtajuuteen.

Sijaintimme on erinomainen – moottoritietä Turusta hurauttaa Saloon reilussa puolessa tunnissa ja pääkaupunkiseudulta reilussa tunnissa.

Salossa voit asua kätevästi keskellä kaupunkia ja palveluita, luonnonläheisellä asuinalueella omakotitalossa tai rivitalossa, puhtaassa maalaismaisemassa tai vaikkapa ruukkikylän idyllissä. Salosta saat omakotitalon samaan hintaan kuin Helsingistä yksiön. Salossa liikkuminen on ruuhkatonta ja paikoitus maksutonta. Pienen kaupungin arki on sujuvaa ja suuren kaupungin edut ovat saatavilla.

Lisätietoja Salon kaupungista: www.Salo.fi
Lue lisää Salon kaupungista työnantajana: www.Salo.fi/rekrytointi
Lisätietoja Saloon muuttaville, tutustu muun muassa muuttajatarinoihin: www.Saloon.fi

Tule rakentamaan kanssamme Salosta entistä toimivampaa kaupunkiyhteisöä - kestävän menestyksen kotia. Tervetuloa töihin Saloon – me odotamme jo sinua!

Sijainti
Lampolantie 7
25500 Perniö

  • SALON KAUPUNKI - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.