Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Lämpimästi tervetuloa työyhteisöömme varhaiskasvatuksen opettaja!

    Haemme varhaiskasvatuksen opettajia 4.8. alkaen työskentelemään osaavaan, innostuneeseen ja välittävään työyhteisöön.

    Meillä Lausteella vallitsee aidosti yhteisöllinen ilmapiiri ja kohtaamme tutut perheet päivittäin lämmöllä.
    Työyhteisöstämme löytyy huumoria, iloa, päättäväisyyttä sekä pedagogista osaamista.
    Suhtaudumme muutokseen mielenkiinnolla ja haluamme kehittyä työssämme jatkuvasti. Meille on tärkeää, että osaamista vahvistetaan ja täydennetään erilaisin koulutuksiin. Koulutukseen pääset osallistumaan säännöllisesti pitkin vuotta.

    Haemme useampaa varhaiskasvatuksen opettajaa 3-5-vuotiaiden ryhmiin. Tiimissä työskentelet toisen varhaiskasvatuksen opettajan työparina, ja tämän lisäksi tukenasi on lastenhoitaja sekä ryhmästä riippuen myös avustaja. Tiimin kanssa yhdessä luotte turvallisen, iloisen ja kannustavan ilmapiirin lapsille. Päiväkodin oma varhaiskasvatuksen erityisopettaja on ryhmän tukena ja apuna arjen eri tilanteissa. Sinulle on varattu viikoittain työvuoroihin kirjattua aikaa suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Tämän ajan toteutumista pidämme Lausteen päiväkodissa erittäin tärkeänä.

    Meillä on säännölliset ja toimivat palaverikäytänteet. Henkilökuntapalaveriin kokoonnumme viikoittain. Tämän lisäksi varhaiskasvatuksen opettajille on omat pedagogiset palaverit kerran kuukaudessa. Koko talon yhteistä kehittämispäivää vietämme kerran syksyllä ja kerran keväällä. Kehittämispäivissä keskitymme myös työhyvinvoinnin kehittämiseen pedagogisen keskustelun lisäksi. Meille kulkevat bussit hyvin ja säännöllisesti. Päiväkodin ympäristöstä löytyy metsää ja useita leikkipuistoja, joihin retkeilemme viikoittain.

    Lausteen päiväkoti siirtyy alkukesästä 2025 väistötiloihin osoitteeseen Mustionkatu 24. Syksyllä 2025 meillä on siis käytössä täysin uudet tilat ja kalusteet, oppimisympäristö on siis sisäilmaltaan puhdas ja miellyttävä. Ruokailemme ruokasalissa. Pääset mukaan luomaan uuden päiväkodin toimintakulttuuria yhdessä kanssamme!

    Tämä tehtävä sopii Sinulle, jos
    - Haluat työskennellä monikulttuurisessa ja lämminhenkisessä työyhteisössä
    - Olet positiivisen pedagogiikan osaaja
    - Et pelkää haasteita ja olet valmis oppimaan uutta yhdessä työyhteisön kanssa
    - Arvostat tiimityöskentelyä ja ajattelusi on ratkaisukeskeistä

    Tervetuloa Lausteen päiväkotiin ja mukaan luomaan uutta toimintakulttuuria kanssamme!

    Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) § 26 / § 27 mukaan.
    Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

    Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle.

    Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa.

    Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.:
    - Monipuolisia koulutuksia
    - Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin
    - Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin (esim. Turun Kaupunginteatteri)
    - Työsuhdepolkupyöräedun
    - Kengät ja takin ulkoiluun

    Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.

    Lisätietoja

    https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/turun-kaupunki/varhaiskasvatus/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    päiväkodin johtaja Rosa Romberg,
    rosa.romberg@edu.turku.fi,
    p. 044 907 4750

    Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

    Tietoa organisaatiosta

    Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

    Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

    Turun kaupunki on alueensa suurimpia työllistäjiä, jolla on yli 6 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

    Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.

    Turun kaupunki on savuton työpaikka.

    Sijainti
    Maistraatinpolku 2, kesäkuusta 2025 lähtien Mustio
    20750 Turku

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Åbo stad

    Vikariat inom småbarnspedagogiken som är längre än 12 dygnHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain TKU00-40-2-23

    Turun kaupunki

    Perusopetuksen ja toisen asteen opettajien sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain TKU00-40-3-23

    Turku University of Applied Sciences Ltd

    Open applicationHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain TuAMK-00-14-23

    Turun ammattikorkeakoulu Oy

    Avoin työhakemusHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain TuAMK-00-14-23

    Turun kaupunki

    Koulunkäynninohjaajien ja ohjaajien sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain TKU00-40-4-23

    Åbo stad

    Vikariat för skolgångshandledare och ledareHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain TKU00-40-4-23

    Turun kaupunki

    Varhaiskasvatuksen yli 12 vrk:n sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain TKU00-40-2-23

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.