Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen opettaja - Lohjan kaupunki

Lohja on eloisa ja kestävästi kasvava kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä, joka tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana.

Haluatko työskennellä Lohjan keskustan alueella, järven läheisyydessä työyhteisössä, jossa pysyvää henkilökuntaa ja vahvaa vuorohoidon osaamista sekä työniloa. Tule mukaan Lohjan varhaiskasvatuksen osaavaan joukkoon!

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa Moision vuoropäiväkotiin vakituiseen työsuhteeseen.

Päiväkodeissamme painotamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja varhaiskasvatussuunnitelman mukaista toimintakulttuuria. Meillä jokainen lapsi otetaan vastaan yksilönä. Lapsen kanssa toimivat aikuiset ovat turvallisia ja päiväkodeissamme näkyvät vahvasti sensitiivinen, positiivinen ja yhdessä tekemisen meininki.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat varhaiskasvatuksen pedagogisesta suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä oman lapsiryhmäsi osalta ja johdat tiimisi pedagogista työtä.

Moision vuoropäiväkotiin voit tutustua Lohjan pedanet sivujen kautta.

Edellytämme sinulta: -kehittävää ja positiivista työotetta -pedagogista osaamista, näkemystä ja kiinnostusta kehittämiseen -työyhteisötaitoja

Kerro meille hakemuksessasi, minkälaista osaamista sinulla on.

Lohjan kaupunki on edelläkävijä varhaiskasvatuksen kehittämistyössä, koulutusmyönteinen ja tukee työntekijöidensä kouluttautumista. Käytössämme on jaksamista ja hyvinvointia tukevia etuja, taukoliikuntaohjelma, hyvinvointi-, liikunta-, kulttuuri- ja lounasedut. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.

Kelpoisuusehto: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännökseen (75 §) mukaisesti: kasvatustieteen kandidaatti (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Kelpoisuus esiopetuksen antamiseen (asetus 986/1998 ja asetus 865/2005) luetaan eduksi.

Peruspalkka on 2840,54 €/kk, OVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun on esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan. Lisäksi on esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Haastattelut pidetään hakuajan jälkeen.

Mikäli jäi sinulle jotain kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä!

Lisätietoja tehtävästä arkisin 8-16: varhaiskasvatusyksikön johtaja Ulla Taanila puh 0505299845, ulla.taanila@lohja.fi

Lohjan kaupunki panostaa henkilöstön hyvinvointiin ja kehittymiseen. Arvostamme työntekijöidemme osaamista ja pyrimme tarjoamaan parhaat mahdolliset edellytykset työssä onnistumiseen. Lohjan kaupunki arvostaa yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakemuksia eri taustoista tulevilta henkilöiltä.

Lohjan kaupunki on vapaaehtoisesti kaksikielinen.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 22.3.2024 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kuoreen tunnus LOH-09-33-24. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja

Lohjan kaupunki, Varhaiskasvatus

Tervetuloa Lohjalle – elämästä nauttivien ihmisten kaupunkiin!

Lohja on eloisa kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä, ja tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana. Meillä on rikas historia, upeita luontokohteita ja vilkas kaupunkielämä. Lohja on paikka, joka tuntuu kodilta heti ensi hetkestä.

Olemme kestävästi kasvava järvikaupunki Länsi-Uudellamaalla kahden ison tien risteyksessä, noin 45 minuutin matkan päässä pääkaupunkiseudun imusta. Työmatka pääkaupunkiseudulta taittuu mukavasti ruuhkan vastavirtaan.

Lohjan kaupungilla työskentelee reippaasti yli 2000 henkilöä. Meillä on jatkuvasti tarjolla mielenkiintoisia työmahdollisuuksia useilla eri aloilla, niin teknisellä kuin sivistyspuolella. Lohjan kaupungilla luomme lähes 46 000 lohjalaiselle ja tuhansille kesäasukkaille laadukkaat ja sujuvat palvelut sekä viihtyisän ja elinvoimaisen asuinympäristön.


Osoite: Lohja, 08100 Lohja
Lohjan kaupunki - Savuton työpaikka Lohjan kaupunki - UNICEF lapsiystävällinen kunta

Sinulle suositellut työpaikat