Onko lapsilähtöinen ja sensitiivinen toimintatapa sinulle tärkeä? Oletko kiinnostunut retkeilystä, lasten ympäristökasvatuksesta sekä ulkopedagogiikasta? Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa 1-3-vuotiaiden lasten Pajunkissojen ryhmään.
Onko lapsilähtöinen ja sensitiivinen toimintatapa sinulle tärkeä?
Oletko kiinnostunut retkeilystä, lasten ympäristökasvatuksesta sekä ulkopedagogiikasta?
Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa 1-3-vuotiaiden lasten Pajunkissojen ryhmään. Ryhmässä on 12 lasta ja kolme työntekijää.
Palaamme väistötiloista takaisin Savottaan ja pääset mukaan uuden ryhmän aloitukseen.
Päiväkoti Savotta sijaitsee Heikinlaakson pientaloalueella hyvien retki- ja ulkoilumaastojen vieressä. Kävelymatkan etäisyydellä ovat Kalkkikallion ja Roosinmäen luonnonsuojelualueet, lapsille mieleinen Omppupuisto, Nurkan leikkipuisto ja kirjasto.
Asiakaskyselyissä huoltajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä lapsen varhaiskasvatuspäivään Savotassa. Savotassa on toiminut jo vuosia aktiivinen vanhempaintoimikunta, joiden kanssa järjestämme lapsille ylimääräistä toimintaa.
Viimeisimmän Kunta10 henkilöstökyselyn mukaan työyhteisömme on yhteistyökykyinen, innovatiivinen ja tavoitteellinen. Henkilöstö kokee myös paljon työn imua ja panostaa työhönsä sydämellään.
Päiväkodin pedagogiikassa meillä on tukena yksikön oma varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä tason 3.varajohtaja.
Arvostamme jokaisen lapsen vahvuudet näkevää opettajaa, jolla on sensitiivisen jämäkkä suhtautuminen lapsiin. Sinulla on myös hyvät tiimi- ja yhteistyötaidot. Ratkomme positiivisella otteella yhteiset eteen tulevat asiat.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä sopivankokoisessa työyhteisössä, jossa kaikkien vahvuudet otetaan huomioon. Tarjoamme sinulle myös hyvät täydennyskoulutusmahdollisuudet. Helsingin kaupunki tarjoaa henkilöstölleen myös henkilöstöliikuntaa, hyvän työterveyshuollon sekä palkkiojärjestelmän hyvistä työsuorituksista.
Ole yhteydessä meihin, kerromme mielellämme tehtävästä lisää.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-savotta

Päiväkodin johtaja
Hanna-Mari Hartonen
0931073783
hanna-mari.hartonen@hel.fi
Meillä jokainen päivä on maailman tärkein!
Laadukas kasvatus ja koulutus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta. Olemme Suomen suurin ja vaikuttavin varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä vapaan sivistystyön järjestäjä. Rakennamme 15 000 osaajan voimin kaupunkilaisten elinikäistä opinpolkua.
Haluamme olla kasvatuksen ja koulutuksen pääkaupunki ja pedagogiikan suunnannäyttäjä. Jaamme osaamistamme ja kehitämme rohkeasti työtämme yhdessä. Pidämme tärkeänä työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Meillä jokainen saa olla oma itsensä!
Tule kanssamme kasvattamaan huomisen Helsinkiä!
Tutustu meihin hel.fi/kasvatusjakoulutus ja somessa #helsinkioppii
Sijainti
Puunkaatajantie 16
00760 Helsinki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.