HAEMME JOUKKOOMME VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJIA
Varhaiskasvatuksen opettajana suunnittelet ja toteutat oman lapsiryhmäsi pedagogiikkaa yhdessä päiväkodin johtajan ja tiimisi kanssa. Vastaat lasten ja lapsiryhmän varhaiskasvatuksesta ja/tai esiopetuksesta ryhmästä riippuen. Työhösi kuuluu tarvittaessa lapsiryhmäsi osalta moniammatillisesta yhteistyötä. Osallistut päiväkodin pedagogiseen kehittämiseen. Ohjaat opiskelijoita.
Tarjoamme sinulle työn, jossa sinulla on mahdollisuus tehdä työtä omalla osaamisellasi ja kehittyä työssäsi. Odotamme, että hallitset varhaiskasvatus-ja esiopetussuunnitelman perusteet ja osaat soveltaa niitä työhösi. Arvostamme hyviä työyhteisötaitoja, joustavuutta ja oma-aloitteisuutta ja kehityshalukkuutta.
Seinäjoen varhaiskasvatuksen arvoja ovat lapsen hyvinvoinnin varmistaminen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammatillisella toiminnalla, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja ammattitaitoinen henkilöstö. Kohtaamme lapset ja heidän perheensä yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti.
Kelpoisuusvaatimus on Varhaiskasvatuslain 540/2018 26 § mukainen. Hakuehto on täytettävä ennen viran vastaanottamista.
Palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti.
Työaika on 38 h 15 min viikossa.
Hakemuksessa sinun tulee valita ne päiväkodit, joista haet työpaikkaa.
Tehtävään valittujen on ennen tehtävän vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote. Tehtävä on otettava vastaan 4.8.2025. Koeaika 4 kk.
https://www.seinajoki.fi/tyo-ja-yrittaminen/seinajoki-tyonantajana/
HAEMME JOUKKOOMME VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJIA
Varhaiskasvatuksen opettajana suunnittelet ja toteutat oman lapsiryhmäsi pedagogiikkaa yhdessä päiväkodin johtajan ja tiimisi kanssa. Vastaat lasten ja lapsiryhmän varhaiskasvatuksesta ja/tai esiopetuksesta ryhmästä riippuen. Työhösi kuuluu tarvittaessa lapsiryhmäsi osalta moniammatillisesta yhteistyötä.
Tarjoamme sinulle työn, jossa sinulla on mahdollisuus tehdä työtä omalla osaamisellasi ja kehittyä työssäsi. Odotamme, että hallitset varhaiskasvatus-ja esiopetussuunnitelman perusteet ja osaat soveltaa niitä työhösi. Arvostamme hyviä työyhteisötaitoja, joustavuutta ja oma-aloitteisuutta ja kehityshalukkuutta.
Seinäjoen varhaiskasvatuksen arvoja ovat lapsen hyvinvoinnin varmistaminen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammatillisella toiminnalla, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja ammattitaitoinen henkilöstö. Kohtaamme lapset ja heidän perheensä yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti.
Kelpoisuusvaatimus on Varhaiskasvatuslain 540/2018 26 § mukainen. Hakuehto on täytettävä ennen viran vastaanottamista.
Palvelusuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti.
Työaika on 38 h 15 min viikossa.
Hakemuksessa sinun tulee valita ne päiväkodit, joista haet työpaikkaa.
Tehtävään valittujen on ennen tehtävän vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote. Tehtävä on otettava vastaan 4.8.2025. Koeaika 4 kk.
https://www.seinajoki.fi/tyo-ja-yrittaminen/seinajoki-tyonantajana/
Henkilöstöaluejohtajat
Päivi Pesonen puh. 044 4255066 paivi.pesonen@seinajoki.fi
Tuija Tiitu puh. 040 5331984 tuija.tiitu@seinajoki.fi
Meillä on tilaa isoille ideoille ja tulevaisuuden tekijöille.
Seinäjoen kaupunki työllistää noin 3000 henkilöä ja on alueen suurimpia työnantajia. Valtteinamme ovat hyvät koulutusmahdollisuudet ja kannustus oman työn kehittämiseen. Panostamme perehdyttämiseen ja kaikkien työntekijöiden hyvinvointiin. Mittaamme säännöllisesti henkilöstömme työtyytyväisyyttä ja kehitämme yhdessä toimintoja eteenpäin. Meillä on tilaa hyvälle työpäivälle.
Olemme reiluja aitoon eteläpohjalaiseen tyyliin! Meillä luotetaan, kiitetään ja annetaan palautetta toisillemme. Meillä on selkeät tavoitteellista johtamista tukevat rakenteet ja toimintamallit. Johtaminen tapahtuu ihmisten kautta ja on avointa sekä vuorovaikutteista. Panostamme siihen, että jokaisella esihenkilöllä on johtamiskoulutus.
Tuemme työn ja yksityiselämän sujuvaa yhdistämistä. Meillä on runsaasti erilaisia henkilöstöetuja kuten:
- Epassi
- Polkupyöräetu
- Taukoliikunta ohjelmisto työkoneelle ja mobiiliin
- lomaosakkeita mm. Rukalta ja Saimaalta
- hyvinvointivalmennuksia
- graduvapaa ja rekrytointivapaa
- palkallinen lomapäivä oman koulunsa aloittavan lapsen ensimmäiseksi koulupäiväksi
- etuhintaiset kaupunginorkesterin konserttiliput
- työsuhdematkaliput paikallisliikenteeseen
- liikuntaetuja mm. kuntosali, palloilu ja iltarastit
Sijainti
Väinölänkatu 8
60200 Seinäjoki
Seinäjoen kaupunki
Seinäjoen kaupunki
Seinäjoen kaupunki
Seinäjoen kaupunki
Seinäjoen kaupunki
Seinäjoen kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.