Varhaiskasvatuksen opettaja, Siuntionkujan päiväkoti - Espoon kaupunki

Kuvaus tehtävästä: Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä pienessä ja viihtyisässä kahden ryhmän päiväkodissamme. Tarjoamme hoitoa, kasvatusta ja opetusta 1-5- vuotiaille lapsille. Työ tehtävän alkaessa 3 - 5- vuotiaiden lasten ryhmässä. Sijaitsemme rauhallisella asuinalueella lähellä metsää ja puistoalueita, jotka mahdollistavat retkeilyn luontoon. Bussipysäkeiltä ja Kilon juna-asemalta on lyhyt kävelymatka päiväkotiimme.

Etsimme joukkoomme sensitiivistä, motivoitunutta ja työstään innostunutta ammattilaista, joka yhteistyössä tiimin kanssa suunnittelee ja toteuttaa toimintaa lasten mielenkiinnot ja osallisuuden huomioiden. Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa ryhmän toisen opettajan kanssa ryhmän pedagogiikasta, tekee yhteistyötä toisen tiimin, varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja muun henkilöstön kanssa. Ryhmän opettajaparityöskentely mahdollistaa yhteisen pedagogisen työskentelyn ja reflektoinnin.

Liikunta kuuluu vahvasti päivittäiseen toimintaamme. Toimimme pienryhmissä ja lasten mielenkiinnonkohteet ja ideat vaikuttavat toiminnan suunnitteluun. Pidämme tärkeänä vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä ja teemme vanhemmille näkyväksi toimintaamme erilaisilla tavoilla.

Toivottavasti kiinnostuit ja haet mukavaan joukkoomme tekemään tärkeää työtä kanssamme!

Työpaikan nimi: Siuntionkujan päiväkoti

Työaika: 38h15min/vko

Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Kelpoisuusvaatimukset: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).
Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Arvostamme hyviä tiimi- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä huomioida lapsen yksilölliset tarpeet.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme toimia arvostettuna ja luotettavana varhaiskasvatuksen asiantuntijana, jonka toiminta perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin, positiivinen ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä. Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi-FI/Kasvatus_ja_opetus/Varhaiskasvatus/Varhaiskasvatuksen_toimipaikat/Kunnalliset_paivakodit/Leppavaara/Siuntionkujan_paivakoti

Tutustu työnantajaan

Tehtävästä lisätietoja antaa: Varhaiskasvatusyksikön johtaja Oili Turku p. 046 877 1378 / Yksikön varajohtaja Henna Jokiranta p. 040 639 4971

Espoon kaupunki, Sivistystoimi, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran varhaiskasvatus
Osoite: Siuntionkuja 1, 02140 Espoo

Espoo on yli 300 000 ihmisen kotikaupunki. Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina Espoo on elävä, kasvava, kehittyvä ja viihtyisä asuinpaikka.

Tarjoamme asukkaillemme monipuoliset palvelut, hyvät liikenneyhteydet, hyvin hoidetut viher- ja ulkoilualueet, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monia muita ihmisten hyvinvoinnille tärkeitä asioita.

Espoossa yhdistyy huippuosaaminen, monipuolinen luonto sekä viihtyisät ja turvalliset asuinalueet. Me tarjoamme kannustavan työympäristön, jossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä ja kehittyä.

Haluamme, että viihdyt Espoossa ja pääset kehittymään maan parhaiden osaajien joukossa.

Espoon kaupunki on savuton työpaikka.

Espoon kaupunki - Savuton työpaikka Espoon kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja

Sinulle suositellut työpaikat