Varhaiskasvatuksen opettaja - Turun kaupunki, Sivistystoimiala

Haemme Kastun päiväkotiin varhaiskasvatuksen kahta opettajan sijaista ajalle 2.8.2021-31.5.2022.

Kastun päiväkoti on vuorohoitoa tarjoava päiväkoti hyvien kulkuyhteyksien päässä. Päiväkoti on auki maanantaista sunnuntaihin klo 6.00-22.00. Päiväkoti on auennut tammikuussa 2019.

Kastun päiväkodissa on 7 ryhmää, joista 3 on vuorohoitoa tarjoavia. Lisäksi päiväkotiimme kuuluvat Raunistulan koulussa toimivat 2 esiopetusryhmää sekä urheiluleikkikerho, jossa on tarjolla paljon aktiivista tekemistä 3-5-vuotiaille. Päiväkotimme sekä sen lähiympäristö luovat monipuoliset oppimismahdollisuudet kaiken ikäisille.

Toivomme hakijalta sensitiivistä, lämmintä suhtautumista lapsiin ja perheisiin. Arvostamme pedagogisesti vahvaa osaamista ja vastuunottamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja. Kastun päiväkodissa kuunnellaan ja arvostetaan lasta. Positiivinen pedagogiikka ohjaa toimintaamme.

Myös keväällä 2021 valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat huomioidaan.

Me täällä vuorohoidossa olemme joustavia ja omaamme hyvät tiimityöskentelytaidot. Tervetuloa avoimin katsein ja ideoin osaksi lämminhenkistä yhteisöämme.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslaki (540/2018) § 26 / § 27.

Tehtävään valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.turku.fi/paivahoito-ja-koulutus/varhaiskasvatus

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Vt. Päiväkodinjohtaja Emma Palmunen p. 040 579 2515 tai emma.palmunen@turku.fi
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Lisätietoja

Turun kaupunki, Sivistystoimiala, Varhaiskasvatus, Kastun päiväkoti

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurin työllistäjä, jolla on noin 11 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.


Osoite: 20300 Turku

Sinulle suositellut työpaikat