Skip to main content
test

Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!

Tule Värttöön vahaiskasvatuksen opettajaksi!

Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN määräaikainen tehtävä Värtön päiväkodissa ajalle 1.8.2022 - 31.1.2023.

Päiväkoti Värtössä on 10 lapsiryhmää. Värtössä on esiopetusta ja olemme mukana kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa. Päiväkodissamme toimii 3 lapsiryhmää jatketun aukiolojan mukaisesti ma-su.

Päiväkotimme sijaitsee rauhallisella ja luonnonläheisellä paikalla hyvien kulkuyhteyksien varrella joen ja puistoalueiden läheisyydessä. Oppimisympäristömme mahdollistavat monenlaista toimintaa: ryhmien yhteisessä käytössä on iso liikuntasali ja päiväkodin läheisyydessä on nuotiopaikka, urheilukenttä ja Värtön liikuntahalli.

Meillä on paljon osaamista, ja jaamme mielellämme sitä toisillemme. Työyhteisömme on kehittämis- ja koulutusmyönteinen sekä yhteisöllisyys, positiivisuus ja toisten auttaminen näkyy arjessa. Olemme Vihreä lippu -päiväkoti ja meille on tärkeää kestävän kehityksen toiminta.

Etsimme joukkoomme innostunutta ja sensitiivistä varhaiskasvatuksen opettajaa sisarusryhmään. Odotamme sinulta positiivista työotetta ja rohkeutta kokeilla uusia asioita. Tarjoamme sinulle työyhteisön, jossa on hyvä ilmapiiri ja mahdollisuus hyödyntää omaa osaamistasi.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/6850/2022. Hakemus on toimitettava 30.6.2022 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

https://www.ouka.fi/oulu/varton-paivakoti/etusivu

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa vs. päiväkodin johtaja Henna Laurila, p. 040 183 9399 tai sähköpostitse henna.m.laurila@ouka.fi.

Lisätietoja

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Värtön päiväkoti

Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi. Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

Oulun kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Kurkelantie 9, 90230 Oulu

Sinulle suositellut työpaikat