Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Haemme nyt määräaikaista varhaiskasvatuksen opettajaa Vesalan päiväkotiin ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026.

    Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
    Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!

    Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN määräaikainen tehtävä Vesalan päiväkodissaajalle 1.8.2025 - 31.7.2026.

    Vesalan päiväkoti on osa Vesalan monitoimitaloa. Samassa rakennuksessa toimii päiväkoti, koulu sekä nuorisotoimi. Vesalan päiväkodissa lapset ovat iältään 0-6-vuotiaita ja päiväkodissa toimii esiopetusryhmä. Lapsiryhmien määrä ja koko vaihtelee vuosittain lapsimäärän mukaan, tällä hetkellä ryhmiä on kolme. Vesalan monitoimitalossa on upeat lähiliikunta- ja retkeilymahdollisuudet jokirannan oppipuutarhojen, nuotiopaikkojen ja lähimetsien ansiosta. Monitoimitalossa pystymme hyödyntämään taito- ja taideaineiden tiloja ja myös Fablab-tilaa. Monitoimitalossamme toimitaan arjessa yhteisöllisesti, josta hyvänä esimerkkinä on Vesala Open toiminta ja yhteinen STEAM opinpolku koulun kanssa.

    Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.

    Eduksi luetaan esiopetuspätevyys, kokemus esiopetuksessa toimimisesta sekä erityispedagoginen osaaminen.

    Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu työn vaativuudenarvioinnin mukaisesti 2794,51 € - 2887,39 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista OVTES:n mukaisista lisistä.

    Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.

    Tehtävässä käytetään koeaikaa.

    Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/1471/2025. Hakemus on toimitettava 18.2.2025 klo 15.00 mennessä.

    Lisätietoja

    https://www.ouka.fi/vesalan-paivakoti

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Suvi Pehkonen, p. 044 4970 756 tai etunimi.sukunimi@ouka.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.

    Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.

    Oulun kaupunki on savuton työpaikka.

    Sijainti
    Valpastie 11
    91300 Ylikiiminki

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Oulun kaupunki

    Sijaisuuksiin ilmoittautuminen, Oulun kaupunki, VarhaiskasvatusHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain OUL-04-1339-21

    Koulutuskuntayhtymä OSAO

    Avoin hakemus, opetushenkilöstön tehtävätHakuaika päättyy30.6.202515:00

    Työavain OSAO-02-126-24

    Oulun kaupunki

    Sijaisuuksiin ilmoittautuminen, Oulun kaupunki, KoulunkäynninohjaajatHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain OUL-04-870-21

    Oulun kaupunki

    Sijaisuuksiin ilmoittautuminen, LiikuntapalvelutHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain OUL-04-994-20

    Egentliga Finlands välfärdsområde

    Öppen ansökan till VarhaHakuaika päättyy31.12.202523:59

    Työavain VARHA25-01-6-24

    Oulun kaupunki

    Sijaisuuksiin ilmoittautuminen, Oulun kaupunki, alueellinen nuorisotyöHakuaika päättyy31.12.202515:00

    Työavain OUL-04-485-19

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.