Varhaiskasvatuksen opettaja - Vaasan kaupunki

Vaasan kaupunki hakee varhaiskasvatuksen opettajaa Hemstrands daghemiin.

Hemstrands daghem on pieni ja viihtyisä päiväkoti, jossa on kaksi lapsiryhmää ja mukava piha-alue. Toinen ryhmistä on joustava pienempien lasten ryhmä ja toinen esikoululaisten ryhmä.

Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa lasten laadukkaan varhaiskasvatuksen suunnittelusta sekä pedagogisesta toiminnasta, sen kehittämisestä ja arvioinnista. Suunnittelun pohjana ovat lasten tarpeet, vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2011) 26. §:n mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään. Esikoulun opettajan kelpoisuus lasketaan eduksi.

Haussa huomioidaan myös joulukuun 2020 aikana valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Kielitaitovaatimuksena on ruotsin ja suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.

Edellytämme:
- motivoitunutta ja innostunutta pedagogista työotetta, jossa lasten etu on keskiössä
- joustavuutta sekä hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja

Arvostamme:
- joustavaa ja vastuullista työtapaa
- avoimuutta erilaisten arjen vaihtuvien tilanteiden äärellä
- lasten arvostavaa kohtaamista ainutlaatuisina yksilöinä
- työkokemusta esiopetuksesta

Tarjoamme:
- hyvän työyhteisön
- monipuolisen ja vaihtelevan työn
- hyvät kouluttautumismahdollisuudet

Tehtäväkohtainen palkka on 2477,79€/kk.

Koeaika on kuusi kuukautta.

Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lääkärinlausunto terveydentilastaan (T-todistus) ja lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Haastattelut pidetään viikolla 50.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Lisätietoja

http://www.vaasa.fi

Tutustu työnantajaan

Päiväkodinjohtaja Monica Nyman, puh. 040-357 7816

Sivistystoimi/Varhaiskasvatus
Osoite: Vaasa, 65100 Vaasa

Sivistystoimen ammattilaisemme kulkevat vaasalaisten lasten ja nuorten rinnalla päiväkodin portilta koulutien viimeiseen kevätjuhlaan saakka. Osaajiemme ansiosta Vaasassa on tarjolla laaja kattaus laadukkaita kulttuuri- ja kirjastopalveluita, liikunnan riemua ja oivalluksia opistoilla – niin nuorille kuin aikuisille.