Varhaiskasvatuksen opettaja ja esiopettaja
Haemme varhaiskasvatuksen opettajia kahteen vakinaiseen toimeen, joiden ensisijaiset sijoituspaikat ovat Ivalon päiväkoti ja Saariselän päiväkoti.
Ivalon päiväkotiin haemme varhaiskasvatuksen opettajaa ja Saariselän päiväkotiin haemme varhaiskasvatuksen opettajaa, joka on kelpoinen toimimaan myös esiopettajana.
Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa lapsiryhmänsä pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä yhteistyössä muiden tiimin jäsenten kanssa. Tehtävässä arvostamme lapsilähtöistä, kehittävää ja ratkaisukeskeistä työotetta, lasten tuen järjestämiseen kuuluvaa osaamista sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Englanninkielen ja pohjoissaamenkielen taito katsotaan eduksi. Tarjoamme tehtävän vaativuuden mukaisen kilpailukykyisen palkan lisäksi monipuolisen tehtävän työyhteisössä, jossa on mahdollisuus osaamisen kehittämiseen sekä Inarin kunnan henkilöstöedut.
Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§)) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Saariselän päiväkodin opettajan tehtävässä noudatetaan lisäksi asetusta opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998, 865/2005). Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen opinnot sekä opetusministeriön hyväksymät esiopetuksen opinnot. Työaika on keskimäärin 38 h 15 min/vko. Tehtäväkohtainen palkka on 3011,27-3086,90 €/k. Lisäksi maksetaan Inarilisä 3 %, kokemuslisät sekä mahdolliset muut lisät ja Ovtes:n mukaiset etuudet. Tehtävä alkaa 1.8.2025 tai sopimuksen mukaan.
Hakemukset toimeen toimitetaan www.kuntarekry.fi
Hakuajan päätyttyä pidetään työhaastattelut ,johon lähetämme kutsun erikseen. Kelpoisuuden osoittavat todistukset sekä CV tai ansioluettelo ja muut todistukset toimitetaan pyydettäessä.
Toimeen valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan (T- lomake) sekä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Sijaisuudessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Inarin kunta on savuton työyhteisö.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettajan-toimi-inari-02-7-25/ -
Inarin kunta Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen Työsuhde Ei etätyömahdollisuutta -
INARI-02-7-25 -
2 -
1.8.2025/sopimuksen mukaan -
3011,27 -
3.2.2025 13:50 - 21.2.2025 15:00 Opetus- ja kulttuuriala Lappi Inari Varhaiskasvatuksen opettajat Kunta
Ivalon päiväkodinjohtaja Mari Paalanen puh. 0400 398265
Saariselän päiväkodinjohtaja Marja Helander puh. 040 6207697
Varhaiskasvatusjohtaja Pirkko Saarela puh. 040 7441259
sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@inari.fi
Inari on Suomen suurin kunta. Sen voimavara on mahtava luonto, josta voi olla aidosti ylpeä. Inarin helmi ja aarreaitta on ainutlaatuinen ja karun kaunis Inarijärvi, joka on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Luontoarvojen ja puhtauden ympärille rakentuva lappilainen elämäntyyli kiinnostaa ja vetää puoleensa.
Inari on taloudellisesti menestyvä ja elinvoimainen kasvukunta Pohjois-Lapissa. Inarissa puhutaan kolmea saamenkieltä ja saamelaiskulttuuri on luonteenomainen ja merkittävä osa aluettamme. Meiltä on hyvät liikenneyhteydet sekä linja-autolla maakuntakeskukseen Rovaniemelle että suorilla päivittäisillä lennoilla pääkaupunkiseudulle. Inarin kunnan talouden vahvin tukijalka on matkailu, lisäksi elinkeinotoimintaa on esimerkiksi arktisessa testaamisessa. Inarissa on neljä upeaa vuodenaikaa, ainutlaatuinen luonto ja hyvät mahdollisuudet ulkoiluharrastuksiin. Kunnan kokoon nähden meillä on hyvät palvelut.
Inarin kunta on noin 300 hengen työyhteisö. Tehtävä sijoittuu sivistystoimeen, jossa on töissä noin 230 henkilöä. Sivistysosaston tehtäväkenttä on varhaiskasvatus, perus- ja lukio-opetus, vapaa-sivistystyö ja kuntalaisten hyvinvointi.
Inarin kunnan varhaiskasvatuksessa painotamme ympäristö- ja luontokasvatusta, kielten rikkautta sekä liikunnan merkitystä lapsen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen. Inarin varhaiskasvatuksen keskeiset toimintakulttuurin tavoitteet ovat lapsen hyvä kasvuilmapiiri sekä hyvä työilmapiiri.
https://www.esitteemme.fi/elinvoimainen-luonnostaan/MailView/
https://www.youtube.com/watch?v=TcsMDhdz4Cw
https://www.youtube.com/watch?v=CtQdxh2s2Ls
https://www.youtube.com/watch?v=O7U74fe3OW0&t=1s
Sijainti
Piiskuntie 2
99800 Ivalo


Muut tehtävään liittyvät tiedot
Inarin kunta
Työavain INARI-02-2-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-8-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-7-25
Inarin kunta, sivistysosasto
Työavain INARI-02-9-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-12-25
Inarin kunta
Työavain INARI-02-6-25