Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Liity hyvän piiriin ja tule tekemään varhaiskasvatuksen opettajan työtä osaavaan ja moniammatilliseen joukkoomme Kangasalan kaupungille! Jokainen tiimin jäsen on tärkeä osa laadukkaan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteuttamista

    Kangasalla palkitseva ja kannustava työilmapiiri ovat työssä viihtymisen ja onnistumisen kulmakiviä. Hyvä työilmapiiri säteilee hyvää koko kaupunkiin. Meillä Kangasalla arvostetaan oman osaamisen ja työyhteisön kehittämistä, joten kaupunki tarjoaa paljon koulutusmahdollisuuksia. Meillä saa kokeilla, onnistua ja erehtyä. Kaikista kokeiluista opimme uutta. Me tuemme ja kannustamme sinua pitämään huolta itsestäsi niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Työhyvinvoinnin tukemiseksi meillä on käytössä uintietuus Kangasalan uimahallissa, hyvinvointi- ja työmatkaetuus (Epassi), työsuhdepolkupyöräetuus sekä hyvät ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut.

    Kangasalan kaupungissa on 15 päiväkotia ja 6 esiopetusyksikköä. Luomme varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa mahdollisimman hyvän perustan lasten elinikäiselle oppimiselle turvallisissa ja kehittyvissä, oppimista edistävissä ympäristöissä. Meillä on erikokoisia ja erilaisia työyhteisöjä, joissa on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Tule mukaan edistämään lasten oppimista, kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia kanssamme.

    Kangasalan keskustassa (osoite Riihitie 13, Kangasala) toimintansa 4.8.2025 aloittavassa Omenatarhan pienten lasten yksikössä toimii Omenatarhan varhaiskasvatusyksikkö, jossa on viisi varhaiskasvatuksen ryhmää ja kolme esiopetusryhmää sekä Omenatarhan koulutalon alkuopetus.

    Omenatarhan varhaiskasvatusyksikkössä on avoinna kaksi (2) vakinaista varhaiskasvatuksen opettajan tehtävää 1.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

    Etsimme kehittämishenkistä pedagogisen työotteen omaavaa varhaiskasvatuksen ammattilaista liittymään tiimiimme uudessa, juuri avattavassa päiväkodissamme. Tule rakentamaan kanssamme turvallista ja pedagogista oppimis- ja kasvuympäristöä Omenatarhan lapsille. Katsomme eduksi digiosaamisen, jota pääset hyödyntämään uudessa yksikössä. Jos sinulla on kyky yhdistää innovatiivinen ajattelu perinteisiin pedagogisiin käytäntöihin, tämä on sinulle täydellinen tilaisuus!

    Tarjoamme työn tekemisen tueksi erilaisia ammatillisia työryhmiä ja meillä on hyvät mahdollisuudet edistää osaamista ja ammattitaitoa koulutusten kautta ja päästä keskustelemaan työstä esim. mentorointiryhmissä samaa työtä tekevien kanssa. Mikäli muutat Kangasalle kauempaa, autamme mielellämme vuokra-asunnon haussa.

    Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, positiivista asennetta työhön ja halua tehdä arvokasta työtä lasten parissa. Toivomme sinulta intoa ja sitoutumista pedagogiikan kehittämistyöhömme.

    Kelpoisuusehdot ovat Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti: kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (LTO), sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus) tai aikaisempi vastaava opistoasteinen tutkinto, esim. lastentarhanopettaja tai sosiaalikasvattaja (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005). Esiopetusryhmään valitulta edellytetään kelpoisuutta esiopetuksen antamiseen (asetus 986/1998 ja asetus 865/2005)

    Lisäksi edellytämme suomen kielen hyvää suullista ja tyydyttävää kirjallista taitoa.

    Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisteriote ja tutkintotodistus. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 55 §:n mukaista soveltuvuutta. Palvelussuhteen alussa käytetään koeaikaa.

    Palkkaus on OVTESin mukainen. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy tehtävän vaativuuden mukaan.

    Jos olet valmis tarttumaan tähän inspiroivaan haasteeseen ja luomaan kanssamme päiväkodin, jossa lapset voivat kasvaa ja kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla, lähetä hakemuksesi meille!

    Rekrytointikeskustelu on 21.5.2025

    Lisätietoja

    http://www.kangasala.fi
    https://www.kangasala.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    • Kangasalan kaupunki, Sivistyskeskus, Varhaiskasvatus- ja esiopetuspalvelut
    • KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenTyösuhde
    • KLA-02-51-25
    • 2
    • 01.08.2025 tai sopimuksen mukaan
    • OVTES:n mukainen tehtäväkohtainen palkka on 2820,86-2848,11 euroa/kk
    • 14.4.2025 12:00 - 12.5.2025 15:00
    • Opetus- ja kulttuurialaPirkanmaaKangasalaVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
    Yhteystietomme

    Lisätietoja antaa 22.4. klo 8.30-9.30; 28.4. klo 8.30-10; 29.4. klo 13-14 varhaiskasvatusyksikön johtaja Reija Salminen puh. 0503948456

    Tietoa organisaatiosta

    Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon. #LiityHyvänPiiriin #TyöpäiväKangasalla

    Sijainti
    Kunnantie 1
    36200 Kangasala

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kangasalan kaupunki

    KaavasuunnittelijaHakuaika päättyy22.4.202515:00

    Työavain KLA-03-6-25

    Kangasalan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaHakuaika päättyy22.4.202515:00

    Työavain KLA-02-44-25

    Kangasalan kaupunki

    Opetuspalveluiden sijaisuudetHakuaika päättyy31.12.202523:00

    Työavain 337024

    Tampereen kaupunki

    Ammatillisen opettajan sijaisuudet TredussaHakuaika päättyy31.12.203023:59

    Työavain TRE-01-1138-21

    Kangasalan kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettajia (2)Hakuaika päättyy12.5.202515:00

    Työavain KLA-02-51-25

    Kangasalan kaupunki

    Tuntiopettaja (biologia ja maantieto)Hakuaika päättyy25.4.202515:00

    Työavain KLA-02-49-25

    Tampereen kaupunki, Tredu ammatillinen koulutus

    Ammatillinen ohjaaja, Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus / TreduHakuaika päättyy29.4.202523:59

    Työavain TRE-01-293-25

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.