Varhaiskasvatuksen opettajien sijaisuudet - Jyväskylän kaupunki

Varhaiskasvatuksen opettajien sijaisuudet - Jyväskylän kaupunki

Varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat varhaiskasvatusta ja esiopetusta antavat päiväkodit ja perhepäivähoitajat sekä kerhot ja perhepuistot. Lasten ja perheiden kaupunkina meille rakentuu jatkuvasti uusia päiväkoteja ja päiväkotikouluja. Kehitämme palvelua ja pedagogiikkaa vastaamaan lasten ja perheiden tarpeita sekä uusia opetussuunnitelmia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Meille lasten ja perheiden osallisuus on tärkeä asia. Jyväskylän laajan koulutustarjonnan ansiosta meillä on osaava ja pätevä henkilökunta.

Nyt haemme varhaiskasvatuspalveluihin

VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJIA

Eri mittaisiin sijaisuuksiin. Tehtävistä osa on pidennetyn aukioloajan päiväkodeissa. Vuorohoitotyöhön hakeutuvat sitoutuvat vuorohoidon kehittämiseen ja vuorotyöhön.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen pätevyys. Meillä pääset tekemään sijaisuuksia jo opintojesi aikana, kun varhaiskasvatuksen pääaineopiskelijana olet suorittanut varhaiskasvatustieteen perusopinnot tai sosionomiopiskelijana, kun olet suorittanut perusopinnot ja suuntautumassa varhaiskasvatukseen.

Hakemuksia tarkastellaan jo hakuaikana ja paikkoja täytetään sopivien työntekijöiden löydyttyä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).

Tehtävät alkavat 1.11.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävissä noudatetaan koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietojen antajat:

Päiväkodin johtajat: Kati Laaksonen puh. 014 266 3191, Kirsi Parkkinen puh. 014 266 7351, Sanna Puukari-Pirinen puh. 014 266 3293, Paula Valkama puh. 014 266 3212, Marianna Patrikainen puh. 014 266 4942, Päivi Kaihlajärvi puh. 014 266 3995, Johanna Pajunen puh. 014 266 4937, Jonna Suominen puh. 014 266 1723.

Sähköpostitse: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Päiväkodinjohtajien yhteystiedot ilmoitustekstissä.

Varhaiskasvatuspalvelut
Osoite: 40100 Jyväskylä

Lähes 142 000 asukkaan vireä ja nuorekas Jyväskylä on muuttajien suosikki. Viihtyisä asuinympäristö, luonto, tiivis kaupunkikeskusta, erinomaiset opiskelumahdollisuudet ja monimuotoinen kulttuuri- ja vapaa-ajantarjonta luovat hyvän elämän puitteet. Vietä elämäsi parasta aikaa Jyväskylässä, keskellä Suomea!