Palvelukoordinaattorin tehtävä Hollolan varhaiskasvatuspalveluissa
Tule tekemään merkityksellistä työtä Hirveen ihanaan Hollolaan!
Haemme positiivista, energistä ja järjestelmien parissa työskentelystä innostuvaa tiimityöntekijää varhaiskasvatuspalveluihin.
Tehtävässä vastaat varhaiskasvatuksen palveluohjauksen toteutumisesta, asiakkaiden neuvonnasta ja ohjauksesta sekä hakemusprosessista kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen osalta yhdessä työpariesi kanssa. Lisäksi tehtäviisi kuuluvat varhaiskasvatuksen laskutus ja palvelusetelin maksatukseen liittyvät toistuvat, aikataulutetut tehtävät, asiakirjojen ja päätösten valmistelu sekä arkistointi. Tehtävään kuuluu myös mm. käytössä olevien järjestelmien pääkäyttäjyyttä. Tehtävän sisältö ja tehtävät painotukset vaihtelevat kausittain.
Työn hoitaminen edellyttää vahvaa järjestelmäosaamista, valmiutta hallita useita eri järjestelmiä sekä prosessien ja kokonaisuuksien hahmottamiskykyä. Tehtävässä tarvitaan ymmärrystä eri prosessien välisistä yhteyksistä sekä kykyä kehittää palveluohjausta moniammatillisessa yhteistyössä.
Edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja sekä tehtävän mukaisia järjestelmien hallintataitoja. Eduksi katsomme varhaiskasvatusalan ja varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain tuntemuksen sekä aiemman kokemuksen asiakaspalvelu- tai hallintotehtävistä.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkentän ja merkityksellisen työn, joka sisältää päivittäin uusia haasteita kehittyä osana organisaatiota. Tarjoamme osittaisen etätyömahdollisuuden.
Haastattelut toteutetaan viikolla 48.
Kelpoisuusehtona soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi opistoasteinen tutkinto.
Tehtävän täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Rekrytointi toteutetaan anonyyminä rekrytointina. Rekrytoija ei näe Kuntarekryyn tallentamia henkilöön viittaavia tietoja, kuten nimi, ikä, sukupuoli, äidinkieli ja valokuva. Vältäthän tuomasta näitä tietoja esille hakulomakkeella ja hakemustekstissäsi.

varhaiskasvatuspäällikkö Sanja Pokki 044 7801312
varhaiskasvatuksen asiantuntija Tiia Avovaara 044 7801630 etunimi.sukunimi@hollola.fi
Hollola, tuo hirveen ihana 24 000 asukkaan kunta Päijät-Hämeessä. Kotoisa, sanovat asukkaat. Meitä on yli 600 eri alojen osaajaa työurallaan kasvamassa ja kehittymässä. Meillä vastuullisesti toimiminen tarkoittaa avoimuutta, ratkaisukeskeisyyttä, ennakointia ja välittämistä. Yhteistyö sekä luovat ja sujuvat ratkaisut ovat osa toimintatapaamme.
Hollolalla on monta luontoa, yhteisöllisyys on vain yksi niistä – meillä et jää yksin, apua saat aina.
#hollola #montaluontoa
Sijainti
Kansankatu 8, Liikehuoneisto 108
15870 Hollola

Muut tehtävään liittyvät tiedot
Hollolan kunta
Hollolan kunta
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.