Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Varhaiskasvatuksen ryhmäavustaja! Tervetuloa työskentelemään mukavan kokoiseen, kehittämis- ja lapsimyönteiseen Utajärven kuntaan. Tule osaksi taitavaa työyhteisöä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2025 alkaen.

    Utajärven kunnassa on avoinna yksi (1) varhaiskasvatuksen ryhmäavustajan toistaiseksi voimassa oleva tehtävä 1.8.2025 alkaen. Haku on avoinna 14.03.2025 klo 16.00 saakka.

    Tehtävä sijoittuu Keisarintien päiväkotiin, aloitusryhmänä Kissankulman 3-5-vuotiaiden ryhmä. Työtehtäviisi kuuluvat ruoka- ja vaatehuollon lisäksi siivoustehtävät, sekä lasten ohjaaminen em. tilanteissa. Aamupuuro keitetään omassa ryhmässä, muut ateriat tulevat valmiina keskuskeittiöltä. Tulevassa työpaikassasi on mukavia työkavereita, jotka tukevat sinua työsi aloituksessa.

    Meidän kunnassa etuja ovat mm. ihmisläheisyys, henkilöstön työhyvinvoinnin arvostaminen ja kouluttautumisen mahdollistaminen. Pieni ketterä organisaatio mahdollistaa toiminnan kehittämisen joustavasti. Keisarintien päiväkoti on valmistunut vuonna 2016 ja tilat ovat monipuoliset ja toimivat. Työnkuvat ja resurssointi mahdollistavat keskittymisen omaan työhösi.

    Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, motivoituneisuutta ja oma-aloitteisuutta. Kehittäminen innostaa sinua ja odotamme, että tuot omaa osaamistasi esille. Koet perheiden kanssa tehtävän kasvatustyön omaksesi. Arvostamme tiimityötaitoja, valmiutta hyödyntää digitaalisia työvälineitä ja joustavuutta arjen äkillisissä tilannemuutoksissa, sekä sitoutumista yhdessä sovittuihin käytänteisiin. Toivomme, että olet tutustunut kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaan, koska se toimii kaiken varhaiskasvatuksen toiminnan perustana.


    Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6§ 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Eduksi katsootaan tehtävään soveltuva ammattitutkinto esim. keittiöalan perustutkinto, muu alalle soveltuva koulutus tai kokemus vastaavista tehtävistä.

    Palkkaus perustuu tehtävän vaativuuteen, hinnoittelutunnus 05VKA070 (KVTES). Tehtäväkohtainen palkka tehtävän vaativuuden mukaisesti on tällä hetkellä 2038,15 €/kk, jonka lisäksi voidaan maksaa työkokemuslisää. Utajärven kunnassa on tarjolla työntekijöille henkilöstöetuina mm. ePassi -etuus ja työsuhdepolkupyöräetu.
    Haastattelut viikoilla 13 ja 14.

    Lisätietoja antaa varhaiskasvatuksen esihenkilö Sanna Valkonen, puh: 050 5213748
    Työ alkaa 01.08.2025.

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Sanna Valkonen varhaiskasvatuksen esihenkilö
    0505213748
    sanna.valkonen@utajarvi.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Utajärvi on visiomme mukaan vuonna 2040 onnellisuuden ja yrittämisen edellytyksiä luova kunta, jossa kuntalaisilla ja yrittäjillä on mahdollisuus tehdä töitä ja harrastaa sekä olla osa välittävää kylämäistä yhteisöä. Utajärvellä on laadukkaat
    palvelut ja sijainti. Tavoitteenamme on kehittää kunnan toimintaa toimimalla ”pikkuisen paremmin kuin muut”.

    Sijainti
    Kirkkotie 36
    91600 Utajärvi

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Utajärven kunta

    Varhaiskasvatuksen ryhmäavustajaHakuaika päättyy14.3.202516:00

    Työavain UTA-03-8-24

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.