Tule mukaan Pirkkalan varhaiskasvatusyhteisöön! Etsimme kahta varhaiskasvatuksen sosionomia vakituisiin työsuhteisiin, 4.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Pääset osaksi ammattitaitoista ja lämminhenkistä tiimiämme.
Tule mukaan Pirkkalan varhaiskasvatusyhteisöön! Etsimme kahta varhaiskasvatuksen sosionomia vakituisiin työsuhteisiin, 4.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Pääset osaksi ammattitaitoista ja lämminhenkistä tiimiämme. Tehtävät sijoittuvat Soljan lastentaloon ja Nuolialan päiväkotiin.
Varhaiskasvatus Pirkkalassa
Varhaiskasvatuksesta huolehtii lämminhenkinen yhteisö, johon kuuluu noin 250 ammattilaista. Meillä on ilo työskennellä ajanmukaisissa tiloissa, joita ympäröivät hyvät ulkoilu- ja retkeilymahdollisuudet. Päiväkotiryhmissämme työskentelee yleisimmin kaksi opettajaa ja lastenhoitaja, tarvittaessa joukkoa vahvistaa varhaiskasvatuksen ohjaaja. Jatkossa tapaat tiimeissämme myös varhaiskasvatuksen sosionomeja. Moniammatillisia tiimejämme vahvistavat tarvittaessa varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja perheohjaaja.
Pidämme tärkeänä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamista, leikkiä sekä positiivista pedagogiikkaa. Haluamme huomioida lasten yksilölliset tarpeet ja tarjota kaikille tasapuolisia mahdollisuuksia oppia, kehittyä ja osallistua yhteiseen toimintaan. Arviointi- ja kehittämistyö ovat osa laadukasta toimintaamme, jota hyvät voimavarat, toimivat käytännöt ja osaava johtaminen tukevat. Eheä opinpolku ja siirtymä esiopetukseen rakentuvat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen hyvällä yhteistyöllä.
Työnkuva
Varhaiskasvatuksen sosionomina osallistut kasvattajatiimissä toiminnan toteuttamiseen, pedagogiseen suunnitteluun, arviointiin, kehittämiseen ja oppimisympäristön muokkaamiseen. Vastaat lapsiryhmän sosiaalisten suhteiden ja myönteisen ilmapiirin edistämisestä sekä syrjäytymisen ehkäisemisestä huolehtien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta ja edistämisestä. Tehtävänäsi on lapsen sosiaalisen tuen tarpeen arvioiminen yhteistyössä perheen, kasvattajatiimin ja tukipalveluiden kanssa.
Osaaminen
Arvostamme ajanmukaista sosiaalipedagogista osaamista ja hyviä tiimityötaitoja, digitaalista osaamista sekä kehittävää työotetta. Toivomme sinulta hyvien vuorovaikutustaitojen ja sensitiivisyyden lisäksi osallisuutta tukevaa työtapaa, aitoa läsnäoloa, rohkeutta ja innovatiivisuutta.
Kelpoisuusvaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on sosionomin AMK-tutkinto (Varhaiskasvatuslaki 540/2018).
Tehtävään valittujen tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote sekä tartuntatautilain 55§ mukainen selvitys tuberkuloosista.
Palvelussuhde
Työsuhteen täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Työaika on 38 tuntia 15 minuuttia viikossa. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).
Haku
Kiinnostuitko? Täytä hakemus osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy 23.5.2025 klo 15.00.
Jos nämä asiat saavat sinutkin innostumaan, haluamme kuulla sinusta pian!
Tule mukaan Pirkkalan varhaiskasvatusyhteisöön! Etsimme kahta varhaiskasvatuksen sosionomia vakituisiin työsuhteisiin, 4.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Pääset osaksi ammattitaitoista ja lämminhenkistä tiimiämme.
Tule mukaan Pirkkalan varhaiskasvatusyhteisöön! Etsimme kahta varhaiskasvatuksen sosionomia vakituisiin työsuhteisiin, 4.8.
Varhaiskasvatus Pirkkalassa
Varhaiskasvatuksesta huolehtii lämminhenkinen yhteisö, johon kuuluu noin 250 ammattilaista. Meillä on ilo työskennellä ajanmukaisissa tiloissa, joita ympäröivät hyvät ulkoilu- ja retkeilymahdollisuudet. Päiväkotiryhmissämme työskentelee yleisimmin kaksi opettajaa ja lastenhoitaja, tarvittaessa joukkoa vahvistaa varhaiskasvatuksen ohjaaja. Jatkossa tapaat tiimeissämme myös varhaiskasvatuksen sosionomeja. Moniammatillisia tiimejämme vahvistavat tarvittaessa varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja perheohjaaja.
Pidämme tärkeänä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamista, leikkiä sekä positiivista pedagogiikkaa. Haluamme huomioida lasten yksilölliset tarpeet ja tarjota kaikille tasapuolisia mahdollisuuksia oppia, kehittyä ja osallistua yhteiseen toimintaan. Arviointi- ja kehittämistyö ovat osa laadukasta toimintaamme, jota hyvät voimavarat, toimivat käytännöt ja osaava johtaminen tukevat. Eheä opinpolku ja siirtymä esiopetukseen rakentuvat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen hyvällä yhteistyöllä.
Työnkuva
Varhaiskasvatuksen sosionomina osallistut kasvattajatiimissä toiminnan toteuttamiseen, pedagogiseen suunnitteluun, arviointiin, kehittämiseen ja oppimisympäristön muokkaamiseen. Vastaat lapsiryhmän sosiaalisten suhteiden ja myönteisen ilmapiirin edistämisestä sekä syrjäytymisen ehkäisemisestä huolehtien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta ja edistämisestä. Tehtävänäsi on lapsen sosiaalisen tuen tarpeen arvioiminen yhteistyössä perheen, kasvattajatiimin ja tukipalveluiden kanssa.
Osaaminen
Arvostamme ajanmukaista sosiaalipedagogista osaamista ja hyviä tiimityötaitoja, digitaalista osaamista sekä kehittävää työotetta. Toivomme sinulta hyvien vuorovaikutustaitojen ja sensitiivisyyden lisäksi osallisuutta tukevaa työtapaa, aitoa läsnäoloa, rohkeutta ja innovatiivisuutta.
Kelpoisuusvaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on sosionomin AMK-tutkinto (Varhaiskasvatuslaki 540/2018).
Tehtävään valittujen tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote sekä tartuntatautilain 55§ mukainen selvitys tuberkuloosista.
Palvelussuhde
Työsuhteen täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Työaika on 38 tuntia 15 minuuttia viikossa. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).
Haku
Kiinnostuitko? Täytä hakemus osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy 23.5.2025 klo 15.00.
Jos nämä asiat saavat sinutkin innostumaan, haluamme kuulla sinusta pian!
Varhaiskasvatusyksikön johtajat Sirpa Riisiö 040 1335693 (Nuoliala), Nonna Vallikari 050 3016135 (Solja) Sähköposti: etunimi.sukunimi@pirkkala.fi
Pirkkala on yli 20 000 asukkaan kunta, joka työllistää noin 1000 henkilöä. Pirkkala sijaitsee Pirkanmaalla, Tampereen kaupunkiseudulla. Tilastojen mukaan Pirkkala on Suomen vetovoimaisin kunta, jonka asukasluku on 2000-luvulla kasvanut nopeimmin suhteessa väkilukuun. Ikärakenteeltaan nuoressa kunnassa asuu paljon lapsiperheitä, ja väestö on maan kolmanneksi koulutetuinta.
Kuntien asukastyytyväisyystutkimuksessa Pirkkala on sijoittunut viime vuosina kärkikolmikkoon. Tästä kuuluu kiitos henkilöstöllemme, josta haluamme pitää hyvää huolta. Mukavan kokoinen organisaatio antaa työnteolle mielekkäät puitteet, joissa pääset kehittämään osaamistasi. Pirkkalan kunnan toimintaperiaatteet – kestävä kehitys, korkea laatu ja tahto uudistua – näkyvät arjessamme.
Pirkkalan kunta tarjoaa työntekijöilleen monia etuja, kuten esimerkiksi tukea liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin, työmatkoihin, työkyvyn ylläpitämiseen ja omaehtoiseen opiskeluun. Olemme savuton työpaikka.
Sijainti
Pirkkala
33960 Pirkkala
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Pirkkalan kunta
Pirkkalan kunta
Pirkkalan kunta
Tampereen kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.