Salon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen sosionomeja (2)
Salon varhaiskasvatuksessa rakennamme yhdessä onnellisen lapsuuden hyväksyvässä ilmapiirissä nauttien arkipäivän leikeistä, elämyksistä ja oppimisen ilosta.
Varhaiskasvatuksen sosionomi vastaa lapsiryhmän hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden toteutumisesta, lapsiryhmänsä monialaisesta verkostoyhteistyöstä lapsen varhaiskasvatuksen aikana sekä siirtymävaiheiden yhteistyöstä lapsen ja perheen hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
Ensisijaisen sijoituskohde on Metsärinteen päiväkoti.
Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.
Etuina tarjoamme muun muassa:
- koulutusmahdollisuuksia
- tyky-rahaa Smartumin kautta
- maksuttomia ohjattuja liikuntaryhmiä
- ruokailun edulliseen henkilökuntahintaan
- vaaterahaa (100 €) maksetaan koko toimintavuoden (elokuu-heinäkuu) töissä
oleville.
Koulutusmyönteisenä työnantajana tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Panostamme hyvään johtajuuteen. Salon kaupunki on savuton työpaikka.
Varhaiskasvatuksen sosionomin päätehtävät muodostuvat lasten kasvatuksen tehtävistä. Tehtäviin kuuluu myös lasten ja perheiden palveluiden yhteensovittaminen, yhteistyö perheiden kanssa sekä monialainen yhteistyö.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on vähintään varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Varhaiskasvatuksen sosionomilta edellytetään varhaiskasvatusta ohjaavan lainsäädännön sekä valtakunnallisen ja kuntatason varhaiskasvatussuunnitelmien sekä esiopetussuunnitelmien tuntemista ja sosiaalipedagogista osaamista. Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa.
Eduksi luetaan työkokemus varhaiskasvatuksesta. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Tasopalkka on 2953,13 euroa kuukaudessa. Tasopalkan lisäksi sinulle voidaan maksaa virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti työkokemukseen perustuvaa lisää. Meillä maksetaan myös henkilökohtaista lisää kaikille, joiden palvelussuhde on kestänyt yli 6 kuukautta.
Työsuhteeseen valitun on ennen palvelussuhteen alkamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Lisäksi työntekijältä vaaditaan tuberkuloosiselvitys (tartuntatautilaki § 55). Tartuntatautilaki 55§ velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen ennen palvelussuhteen alkua.
Koeaika on kuusi kuukautta, mikäli työehtosopimuksen mukaiset ehdot täyttyvät.
Lisätietoja tehtävästä antaa päiväkodin johtaja Heidi Lahnamaa, 0447787813.
Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi.
Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / varhaiskasvatuksen sosionomi, Metsärinne. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry- järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.
Haku tehtävään päättyy 10.11.2025 klo 12.00.
Haastattelut ovat 13.11.2025.
http://www.salo.fi
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/salon-kaupunki/varhaiskasvatus/

Salo on reilun 50 000 asukkaan ja noin 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Salon kaupungin palveluksessa on noin 1500 eri alan ammattilaista. Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Meille henkilöstön hyvinvointi on sydämen asia. Tarjoamme työntekijöillemme henkilöstöetuja, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista. Olemme koulutusmyönteinen työnantaja - tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Panostamme hyvään johtajuuteen.
Sijaintimme on erinomainen – moottoritietä Turusta hurauttaa Saloon reilussa puolessa tunnissa ja pääkaupunkiseudulta reilussa tunnissa.
Salossa voit asua kätevästi keskellä kaupunkia ja palveluita, luonnonläheisellä asuinalueella omakotitalossa tai rivitalossa, puhtaassa maalaismaisemassa tai vaikkapa ruukkikylän idyllissä. Salosta saat omakotitalon samaan hintaan kuin Helsingistä yksiön. Salossa liikkuminen on ruuhkatonta ja paikoitus maksutonta. Pienen kaupungin arki on sujuvaa ja suuren kaupungin edut ovat saatavilla.
Lisätietoja Salon kaupungista: www.Salo.fi
Lue lisää Salon kaupungista työnantajana: www.Salo.fi/rekrytointi
Lisätietoja Saloon muuttaville, tutustu muun muassa muuttajatarinoihin: www.Saloon.fi
Tule rakentamaan kanssamme Salosta entistä toimivampaa kaupunkiyhteisöä - kestävän menestyksen kotia. Tervetuloa töihin Saloon – me odotamme jo sinua!
Sijainti
Juustomestarintie 2
24910 Halikko As

Muut tehtävään liittyvät tiedot
Salon kaupunki
Salon seudun koulutuskuntayhtymä
Salon kaupunki
Salon kaupunki
Salon kaupunki
Salon kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.