Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Varhaiskasvatuksen sosionomi

    Tule tekemään merkityksellistä työtä Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatukseen!

    Hyvinkään kaupungin sivistystoimen varhaiskasvatukseen haetaan

    VARHAISKASVATUKSEN SOSIONOMEJA
    vakituiseen työsuhteeseen 1.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

    Varhaiskasvatuksen sosionomin avoimia paikkoja on mm. seuraavissa varhaiskasvatusyksiköissä Aamutuulen, Hakalantalon, Kaupunkisillan, Kruununmaan, Punaojan, Martinkaaren ja Vehkojan varhaiskasvatusyksiköissä. Sijoituspaikasta keskustellaan tarkemmin rekrytointiprosessin aikana, koska paikkojen täyttämisessä huomioidaan hakijan toiveet. Työsuhteen aikana työpaikka voi muuttua. Martinkaaren päiväkoti on vuorohoitoyksikkö, mikä on auki 24/7.

    TARJOAMME hyvän työnantajan ja mukavan työyhteisön, jossa luodaan turvallinen ja laadukas kasvuympäristö lapsille. Tehtävässä onnistumiseksi työntekijälle järjestetään yksilöllistä perehdytystä ja tukea sekä monipuolista koulutusta. Perehdytyksellä varmistetaan, että työntekijä pääsee sujuvasti kiinnittymään uuteen työtehtävään ja työyhteisöön. Varhaiskasvatuksen sosionomeilla on oma vertaismentorointiryhmänsä, mikä kokoontuu 2-4 x vuodessa. Hyvinkäällä työolosuhteita on kehitetty mm. panostamalla apulaisjohtajajärjestelmään sekä työergonomiaan. Lisäksi ammatillista tukea työhösi saat kasvun ja oppimisen tuen tiimiltä, johon kuuluvat mm. kveot, vuorovaikutusasiantuntija, kieli- ja kulttuuriopettajat sekä varhaiskasvatuksen psykologi. Varhaiskasvatuksen sisäinen osaamisenkehittämisen suunnitelma tukee työntekijöiden osaamistarpeita.

    ARVOSTAMME positiivista asennetta, hyvää työmotivaatiota, halua kehittyä ammatillisesti sekä halua olla mukana kehittämässä Hyvinkään varhaiskasvatusta. Arvostamme myös hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja työyhteisötaitoja.

    Varhaiskasvatuksen sosionomi toimii kasvatusvastuullisena kasvattajana lapsiryhmässä ja kasvatusyhteistyössä huoltajien kanssa. Hän osallistuu lapsiryhmänsä toiminnan suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja kehittämiseen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Hän vastaa lapsiryhmän yhteisöllisestä hyvinvoinnista ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa tehtävästä suunnitelmallisesta yhteistyöstä. Varhaiskasvatuksen sosionomi työskentelee lapsiryhmässä varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan työparina sekä osallistuu moniammatillisen tiimin pedagogiseen työskentelyyn. Erityisosaamisellasi tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön.

    Tehtävässä onnistuminen EDELLYTTÄÄ verkostoyhteistyön tuntemusta, taitoa tunnistaa ja havainnoida lapsen ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä sekä kykyä osallisuuden vahvistamiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

    Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen varhaiskasvatuksen sosionomin pätevyys.

    Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös alan opiskelijat, tällöin tehtävä täytetään määräaikaisesti enintään vuodeksi.

    PALKKAUS ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan:
    - Tehtäväkohtainen palkka on 2983,70 €/ kk + työkokemuslisä aiemman työkokemuksen perusteella. Peruspalkan lisäksi Hyvinkää maksaa työntekijälle lisävastuuta mm. integroidussa ja ilta- ja vuorohoitoryhmissä työskentelystä. Myös niille työntekijöille maksetaan lisävastuuta, jotka työskentelevät ryhmässä, jossa on tietty määrä monikulttuurisia lapsia.

    Hakemuksesi voit jättää sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi (Työavain 643445) 3.3.2025 klo 12.00 mennessä.
    Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

    Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana. Myös haastatteluja toteutetaan hakuaikana.

    Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

    Ennen valintaa edellytämme hakijalta rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Tartuntatautilaki (§55) velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen ennen palvelussuhteen alkamista. Tuberkuloosikysely tehdään hakijalle jo hakuvaiheessa (esim. haastattelu/valinta). Tuberkuloosikyselynä käytetään Työterveyslaitoksen laatimaa kyselyä ja tulkintaohjetta https://www.ttl.fi/teemat/tyoterveys/pandemiat-ja-epidemiat/tuberkuloosiin-liittyvat-terveystarkastukset

    Hyvinkään varhaiskasvatuspalvelut on tuoksuton ja savuton, tupakkatuotteista vapaa työpaikka.

    Tutustu kaupunkiin www. visithyvinkaa.fi

    Lisätietoja

    http://www.hyvinkaa.fi
    https://www.uutis.media/hyvinkaan-kaupunki-3/

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja tehtävästä antavat: Päivi Peltonen p. 040 641 8362, paivi.peltonen@hyvinkaa.fi ja Mari Kallio p. 040 833 6586, mari.kallio@hyvinkaa.fi

    Tietoa organisaatiosta

    Tule mukaan rakentamaan palveluja yli 47000 hyvinkääläiselle. Uudenmaan viidenneksi suurimmassa kaupungissa teemme yhdessä töitä 1700 ammattilaisen voimin asukkaita, yrityksiä, yhdistyksiä ja kaikkia meillä vierailevia varten. Toimintakulttuuriimme kuuluu innostuneisuus, sitoutuneisuus ja tehokas työtyyli.

    Sijainti
    Kankurinkatu 4-6
    05800 Hyvinkää

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Hyvinkään kaupunki

    Kesätyö 2025Hakuaika päättyy28.2.202523:59

    Työavain 642523

    Hyria koulutus Oy

    Avoin hakemusHakuaika päättyy15.1.202623:59

    Työavain HYR-08-1-21

    Hyvinkään kaupunki

    Tule keikkatöihin Hyvinkään kaupungille varhaiskasvatukseen, opetusalan sekä ateria- ja puhtauspalveluiden tehtäviinHakuaika päättyy1.12.202523:59

    Työavain 954

    Hyvinkään kaupunki

    KirjastovirkailijaHakuaika päättyy21.2.202515:00

    Työavain 639554

    Hyvinkään kaupunki

    Varhaiskasvatuksen opettajajiaHakuaika päättyy3.3.202512:00

    Työavain 643414

    Hyvinkään kaupunki

    Klasslärare Svenska skolan i HyvingeHakuaika päättyy26.2.202512:00

    Työavain 645242

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.