Varhaiskasvatusyksiköiden johtajan virka (3008) 1.1.2026 alkaen.
Viihtyisä Perämeren rantaan ja Kemijoen maisemiin sijoittuva Keminmaan kunta kaupunkimaisilla palveluilla ja loistavilla yhteyksillä kutsuu tulevaisuuden tekijöitä. Tule sinäkin. Tehdään yhdessä tulevaisuuden Keminmaa.
Keminmaa on luonnollisesti elinvoimainen, yrittäjäystävällinen ja yhteisöllinen asukkaidensa kunta. Kunnan arvot vastuullisuus, yhdenvertaisuus ja turvallisuus näkyvät arkipäivän asioissa. Innostuvassa, iloisessa ja ammattitaitoisessa työyhteisössämme saat monipuoliset mahdollisuudet kehittymiseen.
Haemme joukkoomme varhaiskasvatusyksiköiden johtajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.1.2026 alkaen
Tehtäviisi varhaiskasvatusyksiköiden johtajana kuuluvat johtamiesi yksiköiden palvelukokonaisuuden kehittäminen ja suunnittelu, hallinto sekä taloudesta, toiminnasta ja henkilöstöstä vastaaminen. Meillä et ole yksin, vaan apua saat muilta varhaiskasvatusyksiköiden johtajilta.
Olet etsimämme henkilö, jos sinulta löytyy hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen ja tavoitteelliseen työskentelyyn, hyviä ongelmanratkaisu- ja organisointitaitoja ja innostusta kehittämiseen.
Arvostamme yhteistyökykyä, täsmällisyyttä, joustavuutta, itsenäistä päätöksentekokykyä sekä sähköisen hallinto- ja asiakastietojärjestelmien osaamista (Daisy/Vesseli, Populus).
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540 / 2018 § 31 ja § 75 mukainen kelpoisuus.
Kelpoisuustodistukset tarkistetaan haastattelutilanteessa.
Palkkaus on OVTES:n ja tasopalkkajärjestelmän mukainen. Tasopalkka on 3748,48 euroa kuukaudessa.
Käytössä ovat työnantajan tarjoamat Smartum-edut.
Tehtävässä on kuuden (6) kuukauden koeaika. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan.
Hakemukset täytetään sähköisenä www.kuntarekry.fi 13.11.2025 klo 12.00 mennessä.
Haastattelut pidetään 19.11.2025
Lisätietoja tehtävästä antaa sivistystoimenjohtaja Perttu Karinkoski, 040-7175207.

sivistystoimenjohtaja Perttu Piekkari, 040-7175207.
Keskellä Meri-Lapin talousaluetta sijaitseva noin 8000 asukkaan Keminmaan kunta tarjoaa työ- ja asuinalueena maaseutumaisen jokivarsiympäristön keskellä kaupunkeja. Lisätietoja kunnasta www.keminmaa.fi
Sijainti
Kunnantie 3
94400 Keminmaa
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Keminmaan kunta
Keminmaan kunta
Keminmaan kunta
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.