VASTAAVA NUORISOTYÖNTEKIJÄ (SIJAISUUS)
Haemme määräaikaista vastaavaa nuorisotyöntekijää ajalle 04.08.2025 - 4.9.2026 Klaukkalan alueelle, osaksi Nurmijärven nuorisopalveluiden alueellisen nuorisotyön tiimiä. Tässä tehtävässä pääset vaikuttamaan nuorten elämään aidosti ja konkreettisesti. Toimit osana Klaukkalan alueen tiimiä, jossa vastaat Klaukkalan alueen nuorisotyöstä ja nuorisotiloista.
Työssäsi vastaat monipuolisesti alueen nuorisotyön suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Pääset rakentamaan vahvaa yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa sekä kehittämään nuorten osallisuutta tukevia rakenteita. Koordinoit alueellisia verkostoja ja osallistut aktiivisesti monialaiseen yhteistyöhön eri kumppaneiden kanssa.
Työtehtäviisi kuuluvat:
Työpäiväsi rakentuvat merkityksellisistä kohtaamisista lasten ja nuorten kanssa niin nuorisotiloilla, kouluissa kuin tapahtumissakin. Vastaat nuorisotilojen toiminnan ja käyttövuorojen koordinoinnista, osallistut iltatoimintaan ja suunnittelet monipuolista harrastustoimintaa nuorille. Osallistut myös pienryhmätoiminnan toteutukseen, retkien ja tapahtumien järjestämiseen sekä nuorten osallisuutta edistävien toimintojen kehittämiseen.
Tehtävässäsi koordinoit lisäksi kouluyhteistyötä ja alueellisia tapahtumia, suunnittelet työvuoroja sekä seuraat ja arvioit toiminnan toteutumista yhdessä tiimin kanssa. Osaat hyödyntää monikanavaista viestintää nuorten tavoittamiseen ja pidät yhteyttä myös kotien ja alueen muiden toimijoiden kanssa. Toimit tiiviissä yhteistyössä eri verkostojen ja sidosryhmien kanssa sekä osallistut alueellisen nuorisotyön suunnitteluun ja kehittämiseen.
Jos olet innostunut nuorten kanssa tehtävästä työstä ja haluat olla mukana kehittämässä Klaukkalan alueen nuorisotyötä, saatat olla juuri etsimämme henkilö!
Tule mukaan tekemään työtä, jolla on merkitys.
Työskentelemme nuorten kanssa heidän vapaa-ajallaan, eli työhön sisältyy työtä iltaisin ja viikonloppuisin.
Luemme eduksi: Kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.
Palkkaus: 2801,29 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Lisätietoja:
Alueellisen nuorisotyön päällikkö
Jani Hoviaro
Jani.hoviaro@nurmijarvi.fi
0403172654
Tavoitettavissa ma-pe klo 9-15
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Nurmijärven hakujen hakuaika päättyy 20.5.2025 klo 16:00
VASTAAVA NUORISOTYÖNTEKIJÄ (SIJAISUUS)
Haemme määräaikaista vastaavaa nuorisotyöntekijää ajalle 04.08.2025 - 4.9.2026 Klaukkalan alueelle, osaksi Nurmijärven nuorisopalveluiden alueellisen nuorisotyön tiimiä. Tässä tehtävässä pääset vaikuttamaan nuorten elämään aidosti ja konkreettisesti.
Työssäsi vastaat monipuolisesti alueen nuorisotyön suunnittelusta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Pääset rakentamaan vahvaa yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa sekä kehittämään nuorten osallisuutta tukevia rakenteita. Koordinoit alueellisia verkostoja ja osallistut aktiivisesti monialaiseen yhteistyöhön eri kumppaneiden kanssa.
Työtehtäviisi kuuluvat:
Työpäiväsi rakentuvat merkityksellisistä kohtaamisista lasten ja nuorten kanssa niin nuorisotiloilla, kouluissa kuin tapahtumissakin. Vastaat nuorisotilojen toiminnan ja käyttövuorojen koordinoinnista, osallistut iltatoimintaan ja suunnittelet monipuolista harrastustoimintaa nuorille. Osallistut myös pienryhmätoiminnan toteutukseen, retkien ja tapahtumien järjestämiseen sekä nuorten osallisuutta edistävien toimintojen kehittämiseen.
Tehtävässäsi koordinoit lisäksi kouluyhteistyötä ja alueellisia tapahtumia, suunnittelet työvuoroja sekä seuraat ja arvioit toiminnan toteutumista yhdessä tiimin kanssa. Osaat hyödyntää monikanavaista viestintää nuorten tavoittamiseen ja pidät yhteyttä myös kotien ja alueen muiden toimijoiden kanssa. Toimit tiiviissä yhteistyössä eri verkostojen ja sidosryhmien kanssa sekä osallistut alueellisen nuorisotyön suunnitteluun ja kehittämiseen.
Jos olet innostunut nuorten kanssa tehtävästä työstä ja haluat olla mukana kehittämässä Klaukkalan alueen nuorisotyötä, saatat olla juuri etsimämme henkilö!
Tule mukaan tekemään työtä, jolla on merkitys.
Työskentelemme nuorten kanssa heidän vapaa-ajallaan, eli työhön sisältyy työtä iltaisin ja viikonloppuisin.
Luemme eduksi: Kokemusta lasten ja nuorten kanssa työskentelystä
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.
Palkkaus: 2801,29 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisteriote
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
Lisätietoja:
Alueellisen nuorisotyön päällikkö
Jani Hoviaro
Jani.hoviaro@nurmijarvi.fi
0403172654
Tavoitettavissa ma-pe klo 9-15
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Nurmijärven hakujen hakuaika päättyy 20.5.2025 klo 16:00
Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä. Nurmijärvi on yli 45 000 ihmisen kotikunta. Strategisena tavoitteenamme on olla paremman arjen ilmiö. Kunnassa meillä on paljon työkavereita, sillä kunnassamme työskentelee yli 1700 työntekijää. Eri ammattinimikkeitä on päälle 200. Yhteinen perustehtävämme on palvella kuntalaisia. Toimintaperiaatteitamme ovat asukas- ja asiakaslähtöisyys, vastuullisuus ja rohkeus.
Sijainti
Kuntotie 7
01800 Klaukkala
Nurmijärven kunta
Nurmijärven kunta
Nurmijärven kunta
Häme University of Applied Sciences Oy
Keuruun kaupunki
Länsirannikon Työterveys Oy
Valkeakosken kaupunki
Länsirannikon Työterveys Oy
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.