Siirry pääsisältöön

Vastaavan ohjaajan sijaisuus 1.8.2024-30.6.2025, Ivalon koulu

Ivalon kouluun haetaan iltapäivätoiminnan vastaavan ohjaajan sijaista ajalle 1.8.2024-30.6.2025. Tehtävään kuuluu iltapäivätoiminnan suunnittelu ja ohjaaminen.
Vastaava ohjaaja toimii myös itse koulunkäynninohjaajana ja ohjaajana iltapäivätoiminnassa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa työvuorojen ja toiminnan sisällön sekä ohjaamisen suunnittelua. Hakijalta vaadittava koulutus on kasvatustieteen kandidaatin tutkinto tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus. erityiskasvatus tai muu iltapäivätoimintaan soveltuva painotus).

Saamen kielen taito, kolmiportaisen tuen tuntemus ja kokemus Titania-työsuorosuunnittelusta katsotaan hakijalle eduksi. Työsuhteessa on neljän kuukauden koeaika.

Mikäli kelpoisuusehdot täyttäviä sijaisia ei löydy, otetaan huomioon muu soveltuva koulutus ja työkokemus.

Sijaisuuteen valitun on toimitettava terveystodistus (T-lomake) sekä esitettävä rikosrekisterilaine 6§:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Lisätietoja

https://peda.net/inari/inarin-kunna-koulut/ivalonala-aste

Yhteystietomme

Apulaisrehtori Pirkko Olli, puh. 0400 243 721
etunimi.sukunimi@inari.fi

Tietoa organisaatiosta

Inarin kunta: https://www.inari.fi/

Sijainti
Koppelontie 4
99800 Ivalo

  • Inarin kunta - Savuton työpaikka
  • Inarin kunta - Vastuullinen kesätyönantaja
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.