test
Yhdyskuntatekniikan päällikkö - Raaseporin kaupunki

Yhdyskuntatekniikan päällikkö toimii yhdyskuntateknisen yksikön päällikkönä osana teknistä toimialaa.

Työtehtävät
Yhdyskuntateknisen yksikön toimintaan kuuluu kunnan yleisten alueiden hoito- ja kunnossapito (kadut, puistot, liikunta-alueet, metsänhoito), investointi- ja työohjelmien suunnittelu, talousarvion seuranta ja raportointi, hankkeiden kilpailuttaminen, valvonta ja toteutus.
Yhdyskuntatekniikan palvelutuotannon ohjaus, talvikunnossapidon päivystyksen ja toteutuksen järjestäminen, hankkeiden kilpailuttaminen ja kehittäminen ovat olennainen osa työnkuvaa.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö toimii noin 30 henkilön esimiehenä ja raportoi tekniselle johtajalle.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö valmistelee toimialansa asiat tekniselle lautakunnalle ja osallistuu lautakunnan kokouksiin. Työtehtäviin liittyy toimintaan kuuluva luvitus, liikenteen ohjauksen-, kaivuu- ja työlupien laatiminen.

Viran kelpoisuusvaatimukset
Yhdyskuntateknisen päälliköltä edellytetään soveltuvaa teknistä koulutusta (diplomi-insinöörin, insinöörin tai rakennusmestarin koulutus) sekä kokemusta yhdyskuntatekniikan alalta.
Yhdyskuntatekniikan päällikön tehtävässä arvostetaan lisäksi kokemusta julkisista hankinnoista sekä rakennuttajakokemuksesta. CAD-järjestelmän osaaminen lasketaan eduksi.

Hakijalla tulee olla myös erinomainen toisen kotimaisen kielen taito ja hyvä toisen kotimaisen kielen taito.

Tehtävien menestyksellisen hoitamisen edellytykset:
- yhteistyö- ja neuvottelukykyä
- kokemus esimiehenä toimimisesta
- kyky kannustaa ja innostaa
- organisointikyky

Henkilöllä tulee olla kyky nähdä muutosten ja kehityksen tarjoamia mahdollisuuksia omalla vastuualueellaan, ja hänen tulee osata toimia sujuvassa ja hyvässä yhteistyössä kanssatyöntekijöiden ja asiakkaiden kanssa heitä kuunnellen. Henkilöllä tulee olla kyky nähdä oman toimialansa muutoksessa ja kehityksessä näkyviä mahdollisuuksia.

Tehtävän palkka määräytyy teknisen toimialan vaativuusarvioinnin mukaan.

Tarjoamme sinulle Raaseporin kaupungin henkilöstöedut, mm. lounasedun ja liikunta- ja kulttuurisetelit.

Raasepori on savuton työpaikka

Toivomme, että tehtävään valittu henkilö aloittaa meillä sopimuksen mukaan tai viimeistään 1.2.2022. Koeaika 6 kk.

Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteeseen www.kuntarekry.fi, liitä mukaan CV:si ja mainitse hakemuksessasi mahdolliset suosittelijat yhteystietoineen.

Hakuaika päättyy 13.12.2021 klo 15.00.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Tekninen johtaja Jan Gröndahl puh. 019 289 2550

Lisätietoja

Raaseporin kaupunki, Tekninen toimiala, Yhdyskuntatekniikka, Samhällsteknik ledningsfunktioner

Raaseporin kaupunki sijaitsee Helsingin ja Turun puolivälissä, hyvien asumismahdollisuuksien ja kulkuyhteyksien päässä. Kaupunki muodostettiin Tammisaaren ja Karjaan kaupungeista ja Pohjan kunnasta vuonna 2009. Kaupungissa on noin 28 000 asukasta, joista 65 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia ja 31,5 prosenttia suomea. Kaupungille antavat leimansa luonnonkaunis saaristo, Billnäsin ja Fiskarsin ruukit sekä Mustion linna. Täällä on turvallista elää ja asua. Kaupunki on alueen suurin työnantaja, työntekijöitä on noin 1 900. Kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Raaseporintie 37, 10650 Tammisaari
Raaseporin kaupunki - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat