Skip to main content
test
Yhteisöohjaaja - Joensuun kaupunki

Joensuussa töissäkin on helppo hengittää!

Meijän jengissä ei huuli mutristu.

Tuu meille töihin!

Kaunis kaupunki, mutkaton meininki ja kolmisen tuhatta työkaveria.

Joensuun hommissa on helppo hengittää. Meillä saa olla sellainen kun on. Hommat hoituvat karjalaisella hulluudella ja huumorilla. Me-henki on vahva ja kavereita autetaan!

Aidosti yhdessä

Tarvitsemme jatkuvasti innokkaita ja osaavia ihmisiä joukkueeseemme. Toimintamme teema on yhdessä tehden. Henkilöstömme työhyvinvointi on meille ykkösjuttu. Eikä se ole pelkkää puhetta. Seuraamme, mittaamme ja parannamme jatkuvasti toimintaamme. Koska parannettavaahan löytyy aina! Monipuolisten työpaikkojen lisäksi tarjoamme mahdollisuuksia harjoitteluihin eri toimialoilla. Harjoittelujen kesto ja sisältö määritellään oppilaitosten, opintosuunnitelmien ja tutkintovaatimusten mukaan.

Nyt meille haetaan elokuusta alkaen yhteisöohjaajaa.

Yhteisöohjaaja on Sirkkalan uuden liikuntakeskuksen nuorisotyöntekijä, joka pääsee rakentamaan yhteisöllistä työ- ja toimintamallia täysin uudelle, valtakunnan mittakaavassakin merkittävälle tilalle.

Yhteisöohjaajan tehtävänä on uudenlaisen harrastamisen kokonaisuuden rakentaminen nuorten ja alueen muiden toimijoiden kanssa, koulunuorisotyö Pielisjoen koululla ja tapahtumien järjestäminen nuorten kanssa. Ensimmäinen iso tapahtumakokonaisuus on avajaisviikko ja keväälle 2024 on sovittu Nuori Kulttuuri on air -tapahtuman järjestämisestä.

Sirkkalan liikuntakeskukseen on tulossa huikeat tapahtumien ja harrastamisen mahdollisuudet e-sportista, kiipeilyyn, kulttuurin omaan black boxiin ja kahteen liikuntasaliin. Perinteistä avointa nuorisotilaa ei keskukseen ole tulossa, sen sijaan koko keskus on iltakäytössä harrastamiselle, eli pääset varmasti käyttämään omia ohjaamisen vahvuuksiasi, olivat ne sitten kulttuurisessa nuorisotyössä, pelimaailmassa tai liikunnan hyödyntämisessä nuorisotyössä.

Talon avajaisviikkoa vietetään syyslomalla, joten pääset mukaan viime hetken valmisteluihin.

Sirkkalan liikuntatalosta tulee nuorten ja koko alueen yhteinen ja monipuolinen harrastustila, jossa ohjaajan tehtävänä on tilasta ja sen muista käyttäjistä huolehtiminen (tapahtumakäyttäjät, vuorovaraukset, kulkutunnisteet).

Olet sopiva tehtävään jos

  • nuorten kanssa työskentely on vahvuutesi
  • sinulla on jotain erityistä osaamista uuden tilan nuorisotyön toimintojen näkökulmasta
  • käytät työssäsi monipuolisesi yksilö- ja ryhmäohjauksen menetelmiä
  • puhut ja kuulet nuoria ja teet nuorten kanssa et puolesta
  • työskentelet sujuvasti muiden toimijoiden kanssa verkostossa, mutta sinulta luonnistuu myös itsenäinen työskentely
Tehtävään soveltuva koulutus voi olla yhteisöpedagogi, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, kulttuurintuottaja tai juuri sinun koulutuksesi, jos perustelet sen hyvin.

Huomioithan, että työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä (4 iltaa/vko).

Tehtävä on vakituinen. Palkkaa maksetaan kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen 02VAP060 palkkaluokan mukaan (hakuvaiheessa palkka on 2189,66 €, mutta kesäkuussa tulee korotuksia, jotka näkyvät palkassa sitten työn alkaessa). Tiesithän, että kunta-alalla on pitkät vuosilomat ja erilliskorvaukset maksetaan rahana.

Tehtävään valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä rikosrekisteriote lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Joensuu on savuton työpaikka.

Meistä on reilua, että uuden yhteisöohjaajan ura meillä alkaa kuuden (6) kuukauden koeajalla. Sinä aikana tavoite on tietenkin tehdä puolin ja toisin paras mahdollinen vaikutelma, ja jatkaa siitä eteenpäinkin antoisaa yhteistä työelämää.

Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin. Käytämme tässä haussa anonyymin rekrytoinnin menetelmää, jossa hakijan nimi, yhteystiedot sekä muut henkilöön viittaavat tiedot (ml. CV) ovat piilossa sinne saakka, kun haastateltavat on valittu. Teemme alkuvaiheen karsinnan vain hakulomakkeella antamiesi tietojen perusteella. Kerrothan hakulomakkeella siis tehtävän kannalta olennaisesta osaamisestasi ja kokemuksestasi, mutta vältä kertomassa tietoja, josta sinut voi tunnistaa.

Hakuaika päättyy 12.6. klo 15.00.

Haastattelut järjestetään 19.6.

Työ alkaa 10.8. tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävistä nuorisotyön suunnittelija Annu Jantunen (annu.jantunen@joensuu.fi / p 0505964560).

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja

Joensuu on noin 77 000 asukkaan vetovoimainen ja rohkeasti uudistuva kaupunki.

Sinulle suositellut työpaikat