Skip to main content
test

Hakuaikaa jatkettu, paikkaa aiemmin hakeneet huomioidaan haussa.

Haemme pitkäjänteistä ja uutteraa yleiskaava-arkkitehtia ketterän kunnan kaavatiimiin vakituiseen virkasuhteeseen. Tarjoamme sinulle monipuolisia ja mielenkiintoisia asiantuntijatehtäviä teknisten palvelujen kaavoitusyksikössä.

Yleiskaava-arkkitehtina huolehdit yleiskaavojen ja muiden yleispiirteisten suunnitelmien ja niihin liittyvien asiakirjojen laatimisesta sekä suunnittelu- ja selvityshankkeiden ohjaamisesta ja koordinoinnista. Vastaat strategisen ja yleispiirteisen maankäytön ohjelmatyön valmistelu-, asiantuntija- ja seurantatehtävistä. Sinulla on ymmärrystä paikkatietopohjaisen tiedon luomisesta, analysoinnista ja tulkinnasta. Tehtäviisi kuuluu osaamisesi mukaan kaavoitusta koskevaa ohjausta ja asiakaspalvelua, päätöksenteon ja lausuntojen valmistelua, osallistavan suunnittelun kehittämistä ja edistämistä sekä kaavoituksen edustajana toimimista erilaisissa seudullisissa ja poikkihallinnollisissa työ- ja ohjausryhmissä.

Työsuhteen kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai kaavanlaatijan pätevyyttä vastaava osaaminen toimialasta. Yleiskaava-arkkitehdilta vaaditaan yleispiirteisen ja strategisen maankäytön suunnittelun osaamista.

Palkkaus ja muut virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen teknisten henkilöstön virka- ja työehtosopimusten mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3701,16 euroa ja lisäksi mahdolliset tes:n mukaiset työkokemus- ja henkilökohtaiset lisät. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Virkaan valitun on ennen tehtävän vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävä täytetään 1.12.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan ja siinä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakemukset pyydämme toimittamaan sähköisesti Kuntarekryn kautta 31.10.2023 klo 15:00 mennessä.

Lisätietoja

http://www.kempele.fi/tyopaikat

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa kaavoituspäällikkö Kaija Muraja, puh. 050 316 3769 ja tekninen johtaja Tuomo Perälä, puh. 050 4169922 Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@kempele.fi

Lisätietoja

Tekniset palvelut

Kempele kuuluu eturivin kasvu- ja elinvoimakuntien joukkoon Suomessa. Olemme reilun 19 000 asukkaan nuorekas ja ketterä kunta, jossa kaupunki ja maaseutu kohtaavat ihastuttavalla tavalla. Kempele sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella 10 minuutin ajomatkan päässä Oulusta.

Annamme asukkaillemme turvallisen ympäristön elää arkea ja toteuttaa unelmia. Uskomme kumppanuuteen, yhdessä tekemisen voimaan ja positiiviseen ilmapiiriin. Toimimme rohkeasti ja luomme uutta. Toimintaamme kannattelevat keskinäinen luottamus, halu ja kyky tehdä yhteistyötä sekä usko tulevaisuuteen.

Hyvä kasvaa Kempeleessä!


Osoite: Kempele, 90440 Kempele

Sinulle suositellut työpaikat