TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"
HAEMME 25.5.2025 MENNESSÄ VAKITUISEEN VIRKAAN Ylilääkäriä Lieksan sote-keskukseen
TehtävänkuvausUudistamme johtamisjärjestelmäämme ja haemme ylilääkäreitä johtamaan sekä kehittämään toimintaamme. Voit olla johtamisessa kokenut, mutta Sinun ei tarvitse olla valmis johtaja. Meillä saat joka tapauksessa ylilääkäritiimimme ja esihenkilösi vahvan tuen työn tekemiseen ja johtajana kehittymiseen. Tuemme Sinua onnistumaan tehtävässäsi.
Toimipaikkasi sijoittuu Lieksan uuteen sote-keskukseen. Pääset tekemään oman näköistäsi työtä työparinasi toimivan osaavan osastonhoitajan sekä henkilökunnan kanssa. Meillä on jo luodut ja toimivat rakenteet terveysasemien maakunnalliseen päivittäisjohtamiseen ja otamme näin ison toimijan hyödyt irti, sillä kokonaisuus ratkaisee. Tarjoamme joustoja kodin ja työelämän yhteensovittamiseksi, koska meillä voit työskennellä myös osittain etänä.
Työyhteisön esittelySiun soten vastaanottopalveluita kehitetään moniammatillisesti ja henkilöstölähtöisesti. Meillä pääset olemaan mukana kehittämässä uusia toimintatapoja hyvinvointialueen asukkaille palveluverkkouudistuksen myötä.
KelpoisuusehdotKelpoisuusehtona virkaan on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 4 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä oikeus harjoittaa erikoislääkärin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Eduksi katsotaan erikoislääkärin pätevyys yleislääketieteen erikoisalalla. Valintakriteerinä on myös kokemus ja näyttö johtamisosaamisesta.
Lisäksi edellytämme hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa sekä tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Virat täytetään sopimuksen mukaan. Viroissa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Palvelussuhteeseen ehdollisesti valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus valintapäätöksessä todetun määräajan kuluessa.
Palkkaus ja edutNoudatamme Lääkärisopimuksen lisäksi paikallista sopimusta palkkauksesta ja olemme juuri päivittämässä palkkausjärjestelmää. Ylilääkärin tehtäväkohtainen palkka on tällä hetkellä 8559,35 €/kk, jonka lisäksi on mahdollista ehtojen täyttyessä soveltaa mm. paikallista rekrytointilisää, työkokemuslisää sekä lisäpätevöitymiseen perustuvaa henkilökohtaista lisää.
Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten
Virkaan haetaan sähköisesti.
Joensuussa 5.5.2025
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.
TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta.

TERVETULOA SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut 14 kunnan alueella. Lisäksi kuntayhtymä järjestää ympäristöterveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjois-Karjalassa. Alueella asuu noin 170 000 asukasta ja Siun sotessa on yhteensä noin 7800 työntekijää.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn suuressa ja kehittyvässä organisaatiossa!
Sijainti
Lieksa
Siun sote
Siun sote
Siun sote
Siun sote
Siun sote
Siun sote
Siun sote
Siun sote
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.