Ympäristökeskuksen johtaja - Tuusulan kunta

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus on Järvenpään ja Keravan kaupunkien sekä Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan kuntien yhteinen ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelu viranomaisorganisaatio. Tuusula toimii ympäristökeskuksen vastuukuntana. Ympäristökeskuksen 1 257 km2:n toiminta-alueella asuu noin 183 000 keski-uusimaalaista. Ympäristökeskuksessa on 48 työntekijää.

Haemme Keski-Uudenmaan ympäristökeskukseen virkasuhteeseen

YMPÄRISTÖKESKUKSEN JOHTAJAA

Tehtäväsi on johtaa menestyksekkäästi Keski-Uudenmaan ympäristökeskusta alueen asukkaiden ja yritysten parhaaksi. Johtajana vastaat seudullisesti määritettyjen tavoitteiden ja tulosten saavuttamisesta ympäristökeskuksen toimialalla. Osallistut keskeisesti sekä palvelukokonaisuuksien että sujuvan yhteistyön kehittämiseen kuntaorganisaatioiden ja asiakkaiden kesken. Raportoit ympäristökeskuksen toiminnasta seudulliselle lautakunnalle, ympäristökeskuksen ohjausryhmälle ja Tuusulan kunnan kansliapäällikölle.

Edellytämme, että sinulla on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä kokemus johtamistehtävistä. Kunnallisen ympäristösuojelun ja ympäristöterveydenhuollon sekä kunnallishallinnon tuntemus ovat eduksi. Arvostamme valinnassa myös aktiivista kehittämisotetta ja hyviä yhteistyötaitoja sekä kokemusta palvelujen johtamisesta.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Hakemukset ansioluetteloineen ja mahdollisine palkkatoivomuksineen on toimitettava viimeistään 12.10.2020 sähköisesti osoitteessa www.tuusula.fi/tyopaikat.

Lisätietoja

http://www.tuusula.fi
https://www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi/

Tutustu työnantajaan

Kansliapäällikkö Harri Lipasti, p. 040 314 3003 ja ympäristökeskuksen johtaja Risto Mansikkamäki, p. 040 314 2253.

Tuusulan kunta
Osoite: Hyryläntie 8 C, 04300 Tuusula