Open vacancy Kaarinan kaupunki

Yhteisötaiteilija

Kaarinan kaupunkiKaarinan kaupunki, kulttuuripalvelutKaarina
Työavain: 
123344
Hakuaika päättyy: 
27.1.2017 15.00
Palkka: 
2000 €/kk
Työn luonne: 
Kokoaikatyö
Työsuhteen kesto: 
Määräaikainen
Työ alkaa: 
3.4.2017
Työn kuvaus

Visuaalisten alojen yhteisötaiteilija

Etsimme määräaikaiseen projektiin visuaalisten alojen yhteisötaiteilijaa toimimaan kaarinalaisten yhdistysten ja yhteisöjen kanssa itsenäisyyden juhlavuoden projektissa. Projekti on suunniteltu ajalle 3.4.- 29.9.2017.

Työn vaatimuksena on soveltuva taiteen alan AMK-tutkinto. Arvostamme myös yhteisöpedagogin tai ohjaajan tutkintoa sekä aiemmin osoitettua kykyä toimia erilaisten yhteisöjen taiteellisena koordinaattorina. Toteutettavien yhteisötaideteosten luonne määrittyy toiminnan aikana, mutta toistaiseksi meille on osoitettu kiinnostusta esimerkiksi alikulkukäytävien ja sähkökaappien maalaamisesta, ympäristötaideteoksista jne. Oletuksena on, että työsuhteen aikana toteutetaan puolentusinaa teoskokonaisuutta.

Työ edellyttää hyviä kommunikaatiotaitoja ja kykyä sopia asioista myös esimerkiksi taloyhtiöiden ja kaupungin eri osastojen kanssa. Työaika on 36t 45min viikossa. Suuri osa työstä tapahtuu iltapäivisin ja viikonloppuisin. Työ vaatii itsenäistä liikkumista Kaarinan eri osissa.

Tule töihin luovaan ja rohkeaan joukkoomme.

Mikäli kiinnostuit, täytä sähköinen hakemus.

Toivomme ensisijaisesti sähköisiä hakemuksia. Kirjalliset hakemukset, CV:n ja erillisen liitteen aiemmista projekteista (kuvia) voi tarvittaessa toimittaa osoitteeseen: Tarja Huhtinen, PL12, 20781 Kaarina. Kirjaa kuoreen merkintä YHTEISÖTAITEILIJA. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta, eikä mahdollisia muita liitteitä huomioida.

Organisaation kuvaus
Kaarina on yli 32 000 asukaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Olemme tutkitusti Suomen halutuin asuinpaikka ja luovin kunta. Työllistämme noin 1800 eri alojen ammattilaista. Sopiva kokomme lisää yhteisöllisyyttä. Meille jokainen työntekijä on yhtä tärkeä. Panostamme työhyvinvointiin, jotta koko henkilöstömme voisi tehdä oman työnsä hyvin. Tarjoamme hyvät koulutusmahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen.
Yhteystiedot

Kulttuurisihteeri
Mikko Nortela
mikko.nortela@kaarina.fi
050 314 5281
lisätietoja puhelimitse 16.-18.1.

Jos tarvitset apua sähköisen
hakemuksen jättämiseen, ota
yhteys rekrytointisuunnittelijaan:
Niina Alho
p. 050 314 6197
niina.alho@kaarina.fi