Open vacancy Mikkelin kaupunki

Intendentti, Kaupunginorkesteri

Mikkelin kaupunkiMikkelin kaupunki, Sivistystoimi, KaupunginorkesteriMikkeli
Työavain: 
151922
Hakuaika alkaa: 
9.10.2017
Hakuaika päättyy: 
15.11.2017 15.00
Palkka: 
KVTES:n mukaan
Työn luonne: 
Kokoaikatyö
Työsuhteen kesto: 
Vakinainen
Työ alkaa: 
2.1.2018
Työn kuvaus

Mikkelin kaupunginorkesterista, Suomen kolmanneksi vanhimmasta yhtäjaksoisesti toimineesta orkesterista on yli satavuotisen historian saatossa jalostunut kokoonpano, joka tasollaan ja ennakkoluulottomalla ohjelmistosuunnittelullaan on herättänyt kiinnostusta kotimaassa ja ulkomailla. Kahdentoista jousisoittajan muodostamalle kamariorkesterille kertyy esiintymisiä vuosittain noin 60. Ohjelmatarjonnan ja yleisöpohjan monipuolisuudesta huolehditaan yhteistuotannoilla paikallisten toimijoiden ja toisten ammattiorkesterien kanssa, sekä lukuisilla vierailuilla konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa sijaitsevan kotisalin ulkopuolelle.

Mikkelin kaupunginorkesterissa on haettavana intendentin virka 2.1.2018 alkaen. Intendentti toimii Mikkelin kaupunginorkesterin tulosyksikön johtajana. Kelpoisuusvaatimuksen virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä perehtyneisyys orkesteritoimintaan.

Työaika on 36 h 45 min viikossa.

Valittavan henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä työnantajalle hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Valitulle asetetaan 6 kuukauden koeaika.

Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Tehtävää haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan mennessä. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset. Jos tarvitset apua hakemuksen jättämisessä, soita numeroon 020 610 9527 (ma-pe, klo 7-15).

Organisaation kuvaus

Mikkeli on virkeä lähes 55 000 asukkaan kaupunki hyvien liikenneyhteyksien varrella Saimaan rannalla, parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Mikkelissä on mahdollisuus asua modernissa mutta perinteikkäässä kaupunkiympäristössä tai maaseudun rauhassa. Mikkelin kaupunki tarjoaa ison työnantajan edut ja kehittymismahdollisuudet sekä kannustavan työilmapiirin.

Mikkelin kaupunki on savuton työpaikka.

Lue lisää:

Yhteystiedot

Sivistysjohtaja Virpi Siekkinen
P. 044 794 3000
virpi.siekkinen(at)mikkeli.fi