Kulttuurialan ammattilaiset tuovat iloa kaupunkiin

Kulttuurialan ammattilaiset tuovat iloa kaupunkiin

 

Kulttuurituottaja Katarina Broas työskentelee Porvoon kaupungilla.

”Hoidan tällä hetkellä ajankohtaisia tapahtumia, kuten lasten ja aikuisten teatteria, Runebergin päivän tapahtumia ja ensi syksyn tapahtumatarjontaa. Hoidan samaan aikaan tapahtumien käytännön asioita sekä markkinointia ja viestintää ja suunnittelen jo tulevia.”

Suomi 100  – vuoden mittaiset kestit

Saara Vanhala koordinoi Espoon kaupungilla Suomi 100 -hanketta.

”Juhlavuosi on kuin vuoden kestävät karkelot, jossa riittää tekemistä. Työssäni ei ole kahta samanlaista päivää, mikä auttaa ylläpitämään hyvää draivia. Vaikka työni nivoutuu Suomi 100 -hankkeiden ja tapahtumien ympärille, haluan pysyä kartalla myös tapahtumista valtakunnallisella tasolla ”, Saara kuvailee.

Katarina ja Saara viihtyvät hyvin työssään.

”Olen unelmatyössäni. Viihdyn näiden monipuolisten tehtävien parissa paremmin kuin hyvin. Suora palaute asiakkaalta on palkitsevaa ja useimmiten kannustavaa. Olen onnekkaassa asemassa sikäli, että saan tehdä lähinnä tapahtumia, jotka tuovat paljon iloa”, Katarina sanoo.

”Meillä on mahtava tiimi, jossa sparraamme toisiamme sekä kehitämme uusia juttuja”, Saara kertoo.

Molemmilla on taustallaan kulttuurituottajan koulutus ammattikorkeakoulusta.

 

Otteita Katarina Broasin ja Saara Vanhalan työviikon varrelta näet Kuntarekryn Instagram-tililtä  #kulttuurialanviikko #omatyö

Katso kulttuurialan avoimet työpaikat ja muita avoimia työpaikkoja Kuntarekryn hakusivulta.