Skip to main content
test
2 lähihoitajan tointa - Sastamalan kaupunki

Haemme kahta vakituista lähihoitajaa ikäihmisten asumispalveluihin. Ensisijainen työskentely-yksikkö työsuhteen alkaessa on Hopun palvelukeskuksen Jussinkoti.
Vakanssit siirtyvät Pirkanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023.

Vanhusten parissa työskentelysi perustuu asiakkaan kunnioittamiseen ja hänen toiveidensa kuuntelemiseen. Meille työssämme tärkeää on mahdollistaa asiakkaan hyvä elämä. Kinestetiikka on osa päivittäistä työskentelyämme ja näemme tärkeänä, että haluat työssäsi hyödyntää kinestetiikkaa, johon me toki tarjoamme koulutuksen. Muutenkin olemme valmiita tukemaan sinua koulutuksiin liittyvissä haaveissasi.

Kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinto; lähihoitaja. Tehtävissä edellytetään tartuntatautilain 48 ja 48a §:n edellyttämää rokotussuojaa. Koeaika on 6 kuukautta. Valittujen on kahden viikon kuluessa työn aloittamisesta esitettävä Sastamalan kaupungin työterveyshuollon antama työhön sopivuuslausunto.

Meillä on voimassa kampanja, jonka perusteella Sotesiin töihin tuleva saa kaupungin vuokra-asunnon vuokrasta 25 % alennusta puolen vuoden ajan. Etu koskee vain uusia vuokrasopimuksia.

Työpaikkaa haetaan sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi.
(Työhakemuksen voi toimittaa postitse osoitteeseen: Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut, PL 23, 38201 SASTAMALA. Kuoreen merkintä Hakemus).

Lisätietoja

http://www.sotesi.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Esihenkilö Auli Kanerva puh. 040 541 8122, auli.kanerva@sastamala.fi

Lisätietoja

Sastamalan kaupunki, Sotesi, Asumispalvelut, Hopun palvelukeskus, Jussinkoti

Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut (Sotesi) tuottaa vastuukuntana Sastamalan sekä Punkalaitumen kunnan yhteensä n. 27 000 asukkaalle kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut vuoden 2022 loppuun saakka. Meitä ammattilaisia on Sotesissa yli 700.


Osoite: Tampereentie 5, 38200 Sastamala

Rekommenderade jobb