test
Äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiopettaja - Posion kunta

Posion kunnassa on avoinna perusopetuksen ja lukion yhteisen äidinkielen ja kirjallisuuden tuntiopettajan sijaisuus 10.1.2022-24.4.2022.

Posion lukio on keramiikka- ja liikuntapainotteinen, hyvistä tuloksistaan tunnettu pieni lukio. Samassa kiinteistössä toimiva Posion peruskoulu on vireä 0-9-luokkien yhtenäiskoulu. Posion peruskoulu on kunnan ainoa perusopetusta antava koulu, opettajakunta on lukion kanssa yhteinen.

Toivomme sinulta uuden opetussuunnitelman mukaisia laaja-alaisen osaamisen taitoja sekä hyviä vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ihmissuhdetaitoja. Suomi toisena kielenä (S2) katsotaan hakijalle eduksi. Toivomme lisäksi ratkaisukeskeisyyttä, nykyaikaisten opetusvälineiden ja -menetelmien hallintaa sekä kehittävää työotetta.

Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/1998 mukaisesti. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset on esitettävä mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palkkaus OVTES:n mukaan.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Virassa noudatetaan 4 kk koeaikaa. Posion kunta on savuton työyhteisö.

Hakemukset tulee ensisijaisesti toimittaa osoitteeseen www.kuntarekry.fi (389231). Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset skannattuna. Paperihakemukset toimitetaan osoitteeseen Posion kunta, Hyvinvointipalvelut, Sairaalantie 2 B, 97900 POSIO.

Viran menestykselliseen hoitamiseen soveltuvien hakijoiden puuttuessa pidätämme oikeuden olla täyttämättä virkaa tällä haulla.
Sijaisuus jatkuu todennäköisesti koko kevätlukukauden ajan.


Hakuaika jatkettu 15.12.2021 klo 15.00 saakka.

Lisätietoja

http://www.posio.fi
https://www.posio.fi/koulutus/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Posion peruskoulun ja lukion rehtori Salla-Maarit Toivanen: 040 8012 412, salla-maarit.toivanen(at)posio.fi

Lisätietoja

Posion kunta, Hyvinvointipalvelut, Esi-, perus- ja lukiokoulutus

Posion kunta on ketterä ja kehityshaluinen työyhteisö, jonka palveluksessa on noin 130 työntekijää. Pienessä työyhteisössä tehtävät ovat monipuolisia ja pääset vaikuttamaan omaan työnkuvaasi. Uusille posiolaisille tarjoamme tervetuliaispaketin, joka sisältää muun muassa kuukausikortin kuntosalille ja lahjakortin kansalaisopistoon, jossa on valikoimaa yli sadan kurssin verran. Työntekijät saavat myös vuosittain 50 euron arvoisen ePassin ja Posion lukuisat luontokohteet tarjoavat harrastusmahdollisuuksia ympäri vuoden. Tällä hetkellä etätyötä voi tehdä yhtenä päivänä viikossa ja kehitämme etätyökäytäntöjä koko ajan joustavammaksi. Kuusamoon ajat alle tunnissa, Rovaniemelle matkaa on reilu tunti ja Ouluunkin pääset parissa tunnissa.


Osoite: Koulutie 2, 97900 Posio
Posion kunta - Rökfri arbetsplats

Rekommenderade jobb