Aineenopettajaa resurssiopettajaksi Nurmijärven lukioon

Nurmijärvi - positiivinen ilmiö

Nurmijärvi on lähes 43 000 asukkaan kasvukunta, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä. Kunnan palveluksessa työskentelee noin 1800 eri alojen ammattilaista.

Oletko sinä uusi ilmiöntekijä?

Koulutuspalvelut hakee

LUKION AINEENOPETTAJAA RESURSSIOPETTAJAKSI kevätlukukaudeksi 2021

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaan.

Nurmijärven lukioon etsitään oivaltavaa ja omatoimista sekä kehittämisestä innostunutta tuntiopettajaa lukion resurssiopettajan tehtävään matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin.

Resurssiopettaja työskentelee tukitoimina koronariskin vuoksi mahdollisesti syntyneen oppimisvajeen korjaamiseksi ja tukee poikkeuksellisilla opetusjärjestelyillä opiskelevia opiskelijoita opinnoissa esimerkiksi tukiopetuksen, pienryhmäopetuksen, etäopetuksen, tehtäväpajojen ja samanaikaisopetuksen parissa. Tehtävä vaatii koulutuspalveluiden käytössä olevien sähköisten alustojen sujuvaa käyttöä. Resurssiopettaja toimii myös yhteistyössä moniammatillisen opiskeluhuoltotiimin kanssa.

Nurmijärven lukio toimii kahdessa toimipisteessä, Kirkonkylällä ja Rajamäellä. Tehtävä edellyttää mahdollisesti liikkumista eri yksikköjen välillä.

Palkkaus OVTES:n mukaan. Virkasuhteeseen valitun tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Virkasuhteessa noudatetaan kahden (2) kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja tehtävästä antaa lukion rehtori Heidi Handolin-Kiilo, puh. 040 317 2437.

Hakuaika päättyy 19.1.2021 klo 15.00. Tehtävään haetaan sähköisesti. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Olemme savuton kunta.

Tutustu työnantajaan
  • Nurmijärven kunta
  • Työpaikka
  • nur-4944
  • 5.1.2021 - 19.1.2021 15:00
  • NurmijärviUusimaa

lukion rehtori Heidi Handolin-Kiilo, puh. 040 317 2437.

Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä. Nurmijärvi on yli 42 000 ihmisen kotikunta. Kuntastrategiamme perustuu vastuulliseen johtamiseen ja taloudenpitoon, kunnan vetovoimaan ja kilpailukykyyn, aktiivisiin kuntalaisiin sekä hyvinvointia edistäviin palveluihin. Arvojamme ovat vastuullisuus, avoimuus, toimintatapojen uudistaminen sekä yhteistyö. Olemme savuton työpaikka.