Ota seuraava askel urallasi ja tule tekemään töitä päijäthämäläisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden hyväksi. Tule mukaan, tehdään yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointialueesta alamme paras työpaikka!
Haemme työkaveriksemme yhteistyötaitoista, innostunutta, huumorintajuista ja kehittämismyönteistä apulaisosastonhoitajaa vakituiseen tehtävään palliatiivisen hoidon yksikköön.
Palliatiivisen hoidon yksikköön kuuluvat palliatiivisen ja saattohoidon osasto J12 ja palliatiivinen kotisairaala. Yksikkömme toiminta-ajatuksena on tarjota yksilöllistä ja laadukasta hoitoa erityistason hoitoa vaativille, parantumattomasti sairaille potilaille. Lisäksi tuemme potilaiden läheisiä luopumisessa ja surussa.
Nyt haussa oleva tehtävä painottuu osastolla työskentelyyn, mutta osallistut myös palliatiivisen kotisairaalan toimintaan.
Apulaisosastonhoitajana työskentelet hallinnollisissa tehtävissä osastonhoitajan ja toisen apulaisosastonhoitajan kanssa, lisäksi tehtävään sisältyy hoitotyötä. Tehtäviisi kuuluvat muun muassa yksikön toiminnan kehittäminen ja osaamisen tukeminen, sekä päivittäisen työn organisointi ja johtaminen. Huolehdit ja varmistat omalta osaltasi, että osastoillamme toteutettava päivittäinen hoitotyö on sujuvaa ja laadukasta. Tehtäviisi kuuluu myös yksikön saattohoidon vapaaehtoistyön koordinointi ja osallistut uusien vapaaehtoisten kouluttamiseen.
Tehtävässä menestyminen edellyttää luonteen lujuutta ja rauhallisuutta, sekä kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin. Työ edellyttää oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Tarvitset työssäsi hyviä organisointitaitoja ja halua kehittää toimintaamme potilaslähtöisesti. Tartuthan työhösi positiivisella otteella, muita kannustaen.
Tarjoamme sinulle monipuolisen, antoisan ja haastavan tehtävän, jossa sinulla on mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen. Saat myös rennon ja mukavan työyhteisön, sekä sinulle räätälöidyn perehdytyksen.
Sinä olet meille tärkeä, ja siksi meillä on työhyvinvointisi tueksi kattavat työterveyspalvelut ja henkilöstöedut.
Työyhteisömme jäsenenä saat:
- Ammatistaan ylpeän työyhteisön ja kannustavan ilmapiirin, jotka auttavat pitämään motivaation kohdallaan.
- Pitkät vuosilomat ja työelämäjoustot, olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.
- Työterveyspalvelut ja niihin kuuluvan Terveyssovelluksen.
- Säännölliset kuntomittaukset, palautumisen viikot sekä talon sisäisen työnohjauksen, jotka tukevat työhyvinvointia.
Arvostamme myös laadukasta vapaa-aikaa. Tarjoamme muun muassa täyden 400 € vuotuisen ePassin, tuen työsuhdepolkupyörään, lomaetuja ja työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.
Lisäksi jokainen työntekijämme on työntekijäyhdistys Pähe ry:n jäsen. Pähellä on useita vapaa-ajanosastoja kuorosta salibandyyn, ja he onnistuvat usein neuvottelemaan meille edullisempia lippuja alueen tapahtumiin sekä alennuksia erilaisiin palveluihin.
Päijät-Hämeen maakuntakeskus Lahti on lahes täydellinen kaupunki. Matka Helsingistä ja Lappeenrannasta taittuu junalla tunnissa. Autoilevalla matkantekoa tehdään Hämeenlinnasta tunti, Mikkelistä puolitoista, Jyväskylästä ja Tampereelta kaksi. Lahti on lahtelaisten lisäksi tunnettu hiihdosta, räpistä ja Suomen toiseksi suurimmasta keskussairaalasta.
Tehtävässä edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukaista sairaanhoitajan laillistusta. Toivomme hakijalta johtamisen tai kehittämisen lisäkoulutusta. Katsomme eduksi kokemuksen työnjohdollisista tehtävistä. Katsomme eduksi myös palliatiivisen hoidon erikoistumisopinnot tai työkokemuksen palliatiivisesta ja saattohoidosta. Lisäksi tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa.
Työskentelykielemme on suomi, joten odotamme sujuvaa suullista ja kirjallista, vähintään B1-tason suomen kielen taitoa.
Meillä voit itse vaikuttaa työvuoroihisi. Tämä tehtävä edellyttää valmiutta kaksivuorotyöhön.
Tervetuloa hyväntuuliseen ja ammattitaitoiseen työyhteisöömme!
Osastonhoitaja Niina Ahvenainen
puh. 050 5761 662
niina.ahvenainen@paijatha.fi
browser-warning-description