Skip to main content
Asiakasvastaava, Ohjaamo/REDU - Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Etsimme joukkoomme ohjaustaitoista ja ammatillisen koulutuksen tuntevaa ASIAKASVASTAAVAA. Tehtävä alkaa 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan ja päättyy 31.12.2025. REDUn asiakasvastaava työskentelee Redun työntekijänä Ohjaamon tiloissa, nuorten palveluissa.

Ohjaamo on matalan kynnyksen paikka nuorille (15-29 vuotiaat), missä verkosto ohjaa, tukee ja auttaa nuorta henkilöä eteenpäin elämässä niin työn, koulutuksen kuin muunlaisen tuen avulla.

REDUn asiakasvastaava auttaa nuorta koulutusmahdollisuuksien selvittämisessä ja rahoitusvaihtoehtojen järjestelyssä sekä antaa konkreettisia neuvoja koulutukseen pääsyyn. Joustavan ja tehokkaan ohjausmallin luominen eri toimijoiden välille auttaa kaikkia tahoja tarjoamaan asiakkaille parhaan mahdollisen palvelun.

REDUn Asiakasvastaavan tehtävänä on mm.
- nuorten ohjaaminen ja tukeminen erilaisissa elämäntilanteissa
- viranomais- ja palvelutoiminnan koordinointi nuorten kannalta mielekkääksi palvelukokonaisuudeksi
- nuorten kouluttautumisen ja urasuunnittelun ohjaus
- nuorten osaamispolkujen räätälöinti, koulutusten suunnittelu ja tukitoimien järjestäminen yhteistyössä työnhakijoiden ja työnantajien kanssa
- yhteistyö REDUn toimialojen opojen ja hakupalveluiden kanssa.

Tavoitteena on kehittää nivelvaiheen ohjausta koulutukseen siirtyessä tai koulutuksesta palatessa, mikäli työllistyminen ei toteudukaan heti koulutuksesta valmistumisen jälkeen. Huomiota kiinnitetään myös keskeyttämisvaarassa oleviin opiskelijoihin ja pyritään löytämään ratkaisuja keskeyttämisen sijaan. Tavoitteena on myös koulutuspalveluiden tuottajan ja Ohjaamon välisen yhteistyön kehittäminen, tehostetun tai vahvennetun opinto-ohjauksen kehittäminen.

Edellytämme
- tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa
- vahvaa ohjausosaamista ja koulutuskentän laajaa tuntemusta
- kokemusta nuorten kanssa työskentelystä ja moniammatillisesta verkostoyhteistyöstä
- hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- omatoimista, kehittävää, laatutietoista, joustavaa ja yhteistyöhön perustuvaa työotetta erilaisissa verkostoissa
- tieto- ja viestintäteknistä osaamista
- matkustusvalmiutta

Arvostamme
- hankeosaamista
- näyttöä kehittämistyöhön osallistumisesta

Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen tehtävän monialaisessa REDU-konsernissa ammatillisen koulutuksen parissa. Tuemme työssäjaksamistasi mm. kattavilla henkilöstö- ja hyvinvointieduilla (mm. hyvä työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu sekä henkilökuntaetu Santasportin palveluihin). Monipuolisten mahdollisuuksien avulla kannustamme sinua kehittämään omaa osaamistasi.

Valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen valinnan vahvistamista. Tehtävässä on mahdollinen kuuden kuukauden koeaika.

Jos tehtävä herätti mielenkiintosi, lähetäthän hakemuksesi viimeistään 14.6.2024 klo 12.00.

Lisätietoja

http://www.redu.fi
https://www.youtube.com/channel/UCFrK4m4-1AbBttwF4bNByYA

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa työelämäpalvelupäällikkö Sirpa Tuomisto, p. 040 584 0247, e-mail etunimi.sukunimi@redu.fi

Tietoa organisaatiosta

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU on Lapin suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Järjestämme monialaista ammattikoulutusta oppilaitos- ja oppisopimuskoulutuksena sekä vapaan sivistystyön koulutusta.

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä organisaatio muodostuu tulosalueista, osakeyhtiöistä, sisäisten palvelujen yksiköistä sekä yhtymähallinnosta. Tulosalueina ovat Lapin koulutuskeskus REDU ja Santasport Lapin Urheiluopisto. Redun osakeyhtiöitä ovat Santasport Finland Oy ja REDU Edu Oy. Kuuden omistajakuntamme lisäksi toimimme vahvasti koko Lapissa ja Pohjois-Suomessa.

Sijainti
Korvanranta 50
96300 Rovaniemi

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Rekommenderade jobb
Snabblänkar
Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
Vyinformation
Kuntarekry Kuntarekry-logo

​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

Öppna cookie-inställningar

Du kan också hitta oss här:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.