
Tule tekemään kanssamme tulevaisuuden Järvenpäätä! Rakennamme sujuvaa arkea 1500 ammattilaisen voimin. Täällä kaikilla on mahdollisuus oppia ja kehittää omaa työtään. Me Järvenpäässä innostumme valmentavasta työotteesta, yhteisöohjautuvuudesta, oppimisen mahdollisuuksista sekä joustavasta työkulttuurista.
Oletko sinä varhaiskasvatuksen ammattilainen, joka osaa heittäytyä eikä pelkää uusia haasteita?
Jätä meille avoin hakemus VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN tehtävään
Järvenpään varhaiskasvatus etsii työstään innostuneita ja ammattitaitoisia varhaiskasvatuksen opettajia eri yksiköihin. Työssäsi pääset toteuttamaan tiimisi pedagogista johtajuutta ja hyödyntämään laadukkaan varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen ja arvioinnin taitojasi. Tukea työllesi saat työyhteisön ja esimiehen lisäksi alueelliselta varhaiskasvatuksen erityisopettajalta sekä kieli- ja kulttuuriopettajalta.
Miksi tulisit meille Järvenpäähän?
Tarjoamme Sinulle mahdollisuuden loistaa, viihtyä ja kehittyä työssäsi varhaiskasvatuksen opettajana. Työyhteisöissämme on hyvä yhteishenki ja energia. Järvenpään kaupungilla on laajennettu työterveyshuolto, ja tarvittaessa avustamme työsuhdeasunnon saamisessa.
Työnantaja tarjoaa laadukkaat täydennyskoulutusmahdollisuudet. Työnantaja tukee myös omaehtoista kouluttautumista esimerkiksi ajallisesti, ja myös taloudellinen tuki kouluttautumiseen on mahdollista.
Järvenpään varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön uusi perehdytysohjelma, jolla huolehditaan uuden työntekijän laadukkaasta perehdyttämisestä. Meillä työtä ohjaa jatkuva työn kehittäminen.
Vuonna 2022 Järvenpään varhaiskasvatuksessa toteutetun henkilöstön itsearvioinnin mukaan yksi tärkeimmistä havainnoista oli se, että henkilöstö nauttii lasten kanssa yhdessä oppimisesta, ja kokee päivittäin myötäintoa ja työhyvinvointia.
Odotamme sinulta
Arvostamme taitavaa pedagogista osaamista, hyviä tiimityötaitoja, tvt-osaamista ja sitä, että tuot raikkaat lapsilähtöiset ideasi varhaiskasvatuksen arjen kehittämiseen. Toivomme Sinulta positiivista työotetta, kiireettömyyttä ja läsnäoloa sekä rohkeutta kokeilla uutta ja tarttua haasteisiin.
Rekrytoinnin eteneminen
Olemme sinuun yhteydessä kahden viikon kuluessa hakemuksen jättämisestä.
Kelpoisuusehdot
- Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus
- Haussa huomioidaan myös varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevat
- Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
- Valitun on esitettävä rikosrekisteriote
- Palkka sijoittuu 2694,19-2933,23 €/kk välille kokemuksesta riippuen, tiimivastaavalisä +50 €/ kk maksetaan erikseen peruspalkan lisäksi.
- Sopimusala OVTES
- Koeaika on kuusi kuukautta ja määräaikaisissa työsuhteissa enintään puolet työsuhteen pituudesta
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/avoin-hakemus-varhaiskasvatuksen-opettaja-jake-7-1/
- Järvenpään kaupunki
- Työpaikka
- jake-7
- 1.1.2023 - 31.12.2024 23:59
- UusimaaEspooHelsinkiKirkkonummiVantaaKunta
Lisätietoja
Työnantaja
Jokainen työntekijä on oman elämänsä järvenpäähenkilö. Suosimme ketterää kehittämistä ja arjessa oppimista. Vierastamme kaikenlaista kankeutta ja pyrimme poistamaan onnistumisen esteitä valmentavan johtamisen ja itseohjautuvuuden avulla.