Controller - Imatran kaupunki

Controller - Imatran kaupunki

Haemme Imatran kaupungin konsernipalveluihin controlleria toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen alkaen 1.8.2019 tai sopimuksen mukaan.

Controllerina vastaat talousarvion, talousarviosuunnitelman, tilinpäätöksen sekä
konsernitilinpäätöksen ohjauksesta ja valmistelusta, investointien suunnittelun sekä ulkoisen ja
sisäisen laskennan ohjauksesta. Vastuullasi on toiminnan, investointien ja talouden seuranta,
raportointi ja kehittäminen myös konsernitasolla. Toimit yhteistyössä kaupungin
vastuualueiden ja konsernijohdon kanssa.

Virkasuhteeseen valittavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa laskentatoimen ja/tai
rahoituksen alalta. Tehtävässä edellytetään aiempaa kokemusta vaativista taloushallinnon
tehtävistä.

Toivomme tehtävään valittavalta henkilöltä perehtyneisyyttä myös kuntakonsernin talouden
suunnitteluun ja raportointiin, itsenäistä työotetta, hyviä yhteistyö- ja tiimityöskentelytaitoja
sekä hyvää kirjallista ja suullista esiintymistaitoa.

Arvostamme hyviä laskentajärjestelmätaitoja sekä kokemusta analysoinnin ja visualisoinnin
työkaluista.

Valitun on ennen virkasuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus
terveydentilastaan. Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Käytämme toistaiseksi
voimassa olevassa virkasuhteessa kuuden kuukauden koeaikaa.

Toimita hakemuksesi maanantaihin 27.5.2019 kello 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköisenä
oheisen Kuntarekryn linkin kautta. Tarvittaessa voit lähettää hakemuksen postitse osoitteella
Imatran kaupunki, Kirjaamo, Virastokatu 2, 55100 Imatra. Myös kirjallisena toimitetut
hakemukset tallennetaan sähköiseen Kuntarekry-järjestelmään, josta tietoja käytetään vain
tämän tehtävän täytössä. Opinto- ja työtodistuksia ei liitetä hakemukseen, niihin tutustumme
haastattelun yhteydessä.

Imatran kaupunki on savuton työpaikka.

Läs mer

http://www.imatra.fi
http://www.asuimatralla.fi

Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Kai Roslakka, p. 020 617 2226, kai.roslakka@imatra.fi

Imatran kaupunki
Adress: Virastokatu 2, 55100 Imatra

Imatra on Suomen kansallisihme. Kaupungissa yhdistyvät pikkukaupungin idylli, vaivaton arki, runsas tapahtumatarjonta ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Mer om arbetsgivaren