
Haluamme sinut osaksi aktiivista ja innokasta puheterapeuttien tiimiä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kuntoutuksen vastuualueelle. Tarjolla on mielenkiintoinen e-ohjaajan työ määräaikaisena 31.12.2023 saakka. Määräajan jälkeen voimme neuvotella työn jatkumisesta.
Puhe- ja ravitsemusterapeuttien tiimissä kanssasi työskentelee yhdeksän puheterapeuttia, kommunikaatio-ohjaaja ja kuusi ravitsemusterapeuttia.
E-ohjaaja toimii asiakkaiden ja perheiden tukena etäpuheterapiassa. Ohjaus tapahtuu sekä vastaanotolla että asiakkaan arkiympäristössä. E-ohjaajan tehtävänä on huolehtia etäpuheterapiassa siitä, että tekniset laitteet (mm. nettiyhteys, tietokone, kamerat, mikrofonit) ovat toimintakunnossa, terapian toteutukseen varattu tila on soveltuva etäpuheterapian toteuttamiseen ja tilanteessa on käytettävissä puheterapeutin käynnille suunnittelemien tehtävien materiaalit ja kuntoutusvälineet. E-ohjaaja toimii vanhempien rinnalla "puheterapeutin käsinä". Hän ohjaa lasta tilanteissa niin, että kuntoutus etäterapiassa on mahdollisimman tuottavaa ja tuloksellista. E-ohjaaja voi esimerkiksi tukea äänneharjoittelussa lapsen leukaa, ohjata lapsen suuhun erilaisia puhemotoriseen harjoitteluun käytettäviä välineitä (esim. pillit, lastat, makupalat) ja pelata lapsen kanssa pelejä, joissa tarvitaan kuvien, korttien, esineiden tai nappuloiden fyysistä liikuttelua. E-ohjaaja myös tukee lapsen keskittymistä ja avustaa huomion suuntaamisessa käsillä olevaan asiaan. E-ohjaajan tehtävänä on tukea etänä olevan puheterapeutin työtä ja antaa myös valmiuksia lapsen vanhemmille ohjaajana toimimiseen.
Terapiakäyntien ulkopuolella e-ohjaaja valmistelee puheterapeutin (ja kommunikaatio-ohjaajan) suunnittelemia materiaaleja (esim. pelien tai korttien tulostaminen) ja huolehtii teknisten välineiden toimivuudesta.
E-ohjaajan vaatimuksina on hyvä suomen kielen taito, kokemus lasten kanssa työskentelystä, valmiudet oppia uutta ja hyvä tietotekninen valmius sekä kyky ratkaista yllättäviä tietoteknisiä haasteita. Etuna on myös kyky toimia maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kanssa ja haastavien tilanteiden sietokyky. E-ohjaajan tehtäviin sopii henkilö, jolla on esim. lähihoitajan koulutus. Tehtävää ei vaadita tiettyä ammattinimikettä, mutta edellä kuvatut vaatimukset on hyvä huomioida.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§ edellyttämää rokotussuojaa.
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/e-ohjaaja-e-avustaja-puhe-ja-ravitsemusterapia-521683/
- Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Kuntoutus, Työ- ja toimintakyvyn osaamiskeskus
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 521683
- 1.9.2023 - 31.12.2023
- 2229,36
- 2.5.2023 - 31.5.2023 23:59
- TerveydenhuoltoalaKuntoutus ja terapiaEtelä-KarjalaLappeenrantaHyvinvointialue
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Johtava puheterapeutti Ahola Henna, p. 040 660 5607, henna.ahola@ekhva.fiPalvelupäällikkö Tuomas Yliruka, p. 040 139 0420, tuomas.yliruka@ekhva.fi
Lisätietoja
Työnantaja
Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Kuntoutus, Työ- ja toimintakyvyn osaamiskeskusMe Etelä-Karjalan hyvinvointialueella ajattelemme, että arjen turva on joukkuelaji!
Etelä-Karjalan hyvinvointialue muodostuu jo pitkään yhteistyötä tehneistä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotesta sekä Etelä-Karjalan pelastuslaitoksesta. Olemme jo yli kymmenen vuotta toimineet integroituneena sote-organisaationa. Hyvinvointialue tarjoaa erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, ikäihmisten palvelut, perhe- ja sosiaalipalvelut sekä pelastustoiminnan laadukkaasti ja ammattitaitoisesti Etelä-Karjalan asukkaille kaikissa elämän vaiheissa. Etelä-Karjalan hyvinvointialue koostuu yli 100 toimipisteestä, joista muodostamme yhdessä yhden ison elämän iloisen joukkueemme. Ammattitaitoinen joukkomme ei pysähdy paikoilleen, vaan uudistumme, kehitämme ja etsimme jatkuvasti rohkeita ratkaisuja hyvinvoinnin edistämiseksi. Etelä-Karjalan hyvinvointialue on maakunnan suurin työnantaja, ja tavoitteenamme on olla rohkeita edelläkävijöitä ja yksi Suomen tehokkaimmista hyvinvointialueista. Yli 5000 työntekijän organisaationa tarjoamme monipuolisia uramahdollisuuksia ammattilaisillemme. Henkilöstöön - eli juuri sinuun - panostaminen on yksi strategiakärjistämme!
Haluatko sinäkin kirjoittaa sankaritarinasi organisaatiossa, joka tarjoaa urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia?
Tule kanssamme turvaamaan maakuntamme asukkaiden yhdenvertaiset palvelut - olet osa ihmisen kokoista tarinaa.
Osoite: Koulukatu 14, 53100 Lappeenranta
