Eläintenhoitaja - Hyria koulutus

Eläintenhoitaja

Hyria koulutus on paras kumppani ammatillisen osaamisen kartuttamiseen. Palvelemme sekä työnantajia että henkilöasiakkaita. Kohtaamme vuosittain 10 000 opiskelijaa. Hyrian omat työ- ja oppimisympäristöt ovat Hyvinkäällä, Riihimäellä, Helsingissä ja Hämeenlinnassa.
Enemmän osaamista - Enemmän asennetta. Haluatko tehdä jotain todella merkityksellistä? Meillä on sinulle eläintenhoitajan tehtävä.

Haemme koulutilallemme eläintenhoitajaa.

Eläintenhoitajan työtehtäviin kuuluvat tuotanto- ja pieneläinten hoitotyöt koulutilan omalla navetalla ja pieneläintuvalla. Tehtäviin kuuluu myös opiskelijoiden ohjaaminen käytännön työtehtävissä. Työtehtävien hoitaminen edellyttää vahvaa käytännön osaamista tuotanto- ja pieneläinten hoitamisesta. Soveltuvana koulutuksena on vähintään maatalouden perustutkinto, eläintenhoitaja. Eduksi katsotaan aikaisempi työkokemus opiskelijoiden ohjaamisesta sekä työskentelystä tuotanto- ja pieneläinten kanssa.

Palkkaus määräytyy yksityistä opetusalaa koskevan työehtosopimuksen mukaan (hallinto- ja tukipalveluhenkilöstö). Tehtävissämme on käytössä koeaika. Ensisijaisen toimipisteen lisäksi työssäkäyntialueena ovat kaikki Hyrian koulutuksen järjestämispaikat. Hyria on oppilaitos ja samalla myös työpaikka, jossa opiskelijoita on työssäoppimassa pääsääntöisesti kaikissa hallinto- ja tukipalveluissa. Opiskelijoiden ohjaustehtävät kuuluvat osana jokaisen hyrialaisen työhön.

Lisätietoja

http://www.hyria.fi

Tutustu työnantajaan

Tilanhoitaja Terhi Kostamo, p. 050 529 3190

Hyria koulutus Oy, Koulutustoiminta, Luonnonvara-ala, Maatalousala
Osoite: Uudenmaankatu 249, 05840 Hyvinkää

Hyria tuottaa koulutus- ja valmennuspalveluja, joiden avulla asiakkaillamme on enemmän mahdollisuuksia hyvään elämään. Kasvupalvelujen avulla edistämme yritysten kilpailukykyä ja kasvua sekä vahvistamme työllisyyttä. Hyria toimii konsortiona, johon kuuluvat Hyria koulutus Oy, Hyria Business Institute Oy, Hyria säätiö sr ja Hyria palvelut Oy. Meillä työskentelee yli 500 osaajaa. Hyria koulutus valmistaa tulevaisuuden ammatillisia osaajia. Haluamme olla paras kumppani ammatillisen osaamisen kartuttamiseen. Hyria Business Institute kasvattaa yritysjohdon osaamista ja Hyria säätiö tuottaa ratkaisuja kohti työtä, kouluttautumista tai kuntoutumista. Hyria palvelut on kahvila- ja ravintolapalveluiden järjestäjä. Keskeisin vaikuttavuusalueemme on Häme ja Uusimaa. Useimmat toimipisteistämme sijaitsevat Hyvinkäällä ja Riihimäellä, mutta emme rajoita toimintaamme vain omien seiniemme sisälle. Hyria on älykäs yhteisö. Kehitämme työ- ja oppimisympäristöjämme ketterästi asiakkaiden, henkilöstön ja maan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Pidämme työvälineemme ja -menetelmämme ajanmukaisina. Hyriassa saat kokea olevasi arvostettu. Tarjoamme muun muassa kattavat työterveyspalvelut, kulttuuri- ja liikuntaedun sekä virkistävästi yllättäviä henkilöstötapahtumia. Meillä saa onnistua ja innostua. Iloitsemme toistemme menestyksestä. Liity Hyrian heimoon.