Eloisa Kesätyö 2025: Ravitsemistyöntekijä, Mikkeli, Anttola, Haukivuori, Kangasniemi, Ristiina

Ansök senast  29.4.2025 15:00

Sök nu

Oletko valmis loistamaan omalla ”lavallasi” tulevana kesänä? Etsimme uusia bändin jäseniä kesätiimiimme, jossa pääset soittamaan omaa instrumenttiasi osana Eloisan orkesteria.

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee ravitsemistyöntekijöitä eri pituisiin kesäsijaisuuksiin ajalla 5.5.-30.9.2025. Kesäsijaisuudet sijoittuvat Mikkelin keskussairaalan ravintokeskukseen, Kangasniemelle, Ristiinaan, Anttolaan, Haukivuorelle, Graanin palvelutaloon, Pietarinpirttiin ja Saimaanharjuun.

Ruokapalveluissa valmistetaan päivittäin sekä potilasaterioita että henkilökunnan aterioita. Työtä tehdään kahdessa vuorossa niin keskussairaalassa, sosiaali- ja terveysasemilla kuin palvelutaloissakin. Meillä on tarjolla mielenkiintoisia työ- ja oppimisympäristöjä Mikkelin alueella ja ympäristökunnissa.

Ravitsemistyöntekijän työ pitää sisällään ruoanvalmistuksen avustavia tehtäviä, esivalmistustehtäviä, asiakaspalvelua, astiahuollon ja ruoanjakelutehtäviä sekä tarvittaessa ruuanvalmistustehtäviä.

Kelpoisuusvaatimuksena on alan ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus. Kesäsijaisuuksia täytettäessä myös alan opiskelijat tai ravitsemisalalla toimineet huomioidaan. Eduksi luetaan aikaisempi kokemus tai suoritettu harjoittelu suurtalouskeittiössä, perustiedot erikoisruokavalioista ja omavalvonnasta sekä laitteiden hallinnasta. Lisäksi edellytetään hygieniapassi ja 18-vuoden ikä.

Eloisa tarjoaa yli 60 päivää kestäviin työsuhteisiin etua käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin sekä kahvit, teet ja kaakaot työpaikalla. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin.

Haastatteluja ja valintoja tehtäviin tehdään jo hakuajan kuluessa.


Läs mer

https://etelasavonha.fi/

Kontaktuppgifter

Lisätietoja antaa ruokapalvelujen esimies Tytti Kälviäinen puh. 040 359 6889, sähköposti: tytti.kalviainen@etelasavonha.fi (Mikkelin keskussairaala) ja ruokapalvelujen esimies Ritva Hokkanen puh. 044 351 2610, sähköposti: ritva.hokkanen@etelasavonha.fi (Kangasniemi, Ristiina, Anttola, Haukivuori, Kiiskinmäki, Graani, Pietarinpirtti, Porrassalmen palvelukoti ja Saimaanharju)

Sök nu!

Organisationer jobb

Arbetsgivare Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa vastaa eteläsavolaisten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestämisestä. Eloisalla on noin 190 toimipistettä, joissa työskentelee yhteensä noin 8000 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Eloisa on aito ja inhimillinen, ihmisen kokoinen. Me Eloisalaiset haluamme auttaa ja kehittyä. Haluamme olla osana luomassa väestöä palvelevaa ja hyvin toimivaa organisaatiota. Keskusteleva ja avoin ilmapiiri sekä valmentava johtamisote on meillä arkipäivää. Haluamme, että työntekijöillämme on hyvä olla – meillä on tilaa työnilolle. Eloisa tarjoaa yli 60 päivää kestäviin työsuhteisiin etua käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin. Tavoitteenamme on olla toimialansa joustavin ja paras työpaikka. Myö yhessä – Terveyttä ja turvaa Etelä-Savossa! Läs om arbetsgivare
Öppna cookie-inställningar