Erikoiskirjastonhoitaja - Rovaniemen kaupunki

Erikoiskirjastonhoitaja

Rovaniemen kaupungin sivistyksen toimialalla, vapaa-ajan palveluissa on haettavana musiikin erikoiskirjastonhoitajan sijaisuus ajalle 2.9.2019 - 31.8.2020

Erikoiskirjastonhoitajan tehtäviin kuuluvat kirjaston musiikkipalveluiden kehittäminen, esimiestehtävät, päivittäinen asiakaspalvelu sekä kokoelmatyö. Työhön sisältyy ilta- ja lauantaityötä.

Erikoiskirjastonhoitaja vastaa kumppanuus- ja sidosryhmäyhteistyöstä, kuten musiikkitilaisuuksista, konserteista, työpajoista ja valtakunnallisen Rock Academy Rovaniemen klinikoista yhdessä kirjaston muun henkilökunnan kanssa. Tehtäviin kuuluu myös lappilaisen populaarimusiikin Populappi-tietokannan ylläpitäminen sekä muusikoiden kanssa toteutettavat aineistovinkkaukset.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto. Tehtävän hoidossa luetaan eduksi monipuolinen musiikkialan tuntemus, halukkuus toiminnan kehittämiseen ja kirjastoalan kokemus. Arvostamme myös yhteistyö- ja projektinhallintaosaamista, pedagogisia taitoja, verkostoitumistaitoja sekä hyvää kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa.

Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n ja tehtävän vaativuustason mukaan. Tehtävässä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan jättämällä hakemus Rovaniemen kaupungin sähköiseen työnhakupalveluun osoitteessa www.rovaniemi.fi/rekry. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tehdä sähköistä hakemusta voit toimittaa hakemuksen postitse osoitteella: Rovaniemen kaupunki, Kirjaamo, Koskikatu 27, 3. krs, 96100 Rovaniemi. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan tehtävän nimike.

Hakuaika päättyy 20.06.2019, sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien klo 15.00 mennessä. Pyydämme huomioimaan, että myöhässä tulevia hakemuksia ei voida ottaa huomioon.

vs. kirjastotoimenjohtaja Pasi Rantanen, 040 576 2604 ja erikoiskirjastonhoitaja Marko Niemelä, 040 561 4936

Rovaniemen kaupunki, Sivistyspalvelukeskus, Vapaa-aika
Osoite: Jorma Eton tie 6, 96100 Rovaniemi

Rovaniemen pääkirjasto on Rovaniemen keskustassa sijaitseva Rovaniemen kaupunginkirjaston päätoimipiste, jolla on myös alueellinen kehittämistehtävä. Se toimii arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemassa rakennuksessa, joka valmistui vuonna 1965. Kirjastosali tunnetaan nykyään nimellä Aalto-sali. Rakennuksen pohjakerroksessa sijaitsevat muun muassa musiikkikirjasto, kokoustilat ja tutkijanhuoneet.[

Tutustu työnantajaan