
Perusopetuksen erityisluokanopettajan vakinainen virka Tiernan koulussa
Haettavana on PERUSOPETUKSEN ERITYISLUOKANOPETTAJAN virka Tiernan koulussa, Leinonpuiston yksikössä.
Tiernan koulun Leinonpuiston yksikkö sijaitsee Toppilassa. Oppilailla on kehitysvammasta, kehityksen viivästymästä, tunne-elämän häiriöstä tai muista näihin verrattavista syistä johtuvia oppimisvaikeuksia. Oppilaat opiskelevat henkilökohtaisten opetussuunnitelmien mukaisesti joko oppiaineittain tai toiminta-alueittain.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Tehtävässä edellytetään moniammatillista kokemusta toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden tuen järjestämisestä, yksilöllistettyjen oppiaineiden opetuksesta sekä opetuksesta toiminta- alueittain. Lisäksi edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä kokemusta luokkien välisen yhteistyön suunnittelusta ja toteuttamisesta.
Eduksi luetaan kehittävä työote, hyvät viestintä- ja teknologiataidot sekä perehtyneisyys Steam- pedagogiikkaan.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2879/2025 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 24.3.2025 klo 15.00 mennessä.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/erityisluokanopettaja-tiernan-koulu-oul-04-246-25/ -
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Perusopetuspalvelut, Tiernan koulu, Leinonpuiston yksikkö Kokoaikatyö Työpaikka Vakinainen -
OUL-04-246-25 -
4.8.2025 -
OVTES -
9.3.2025 00:01 - 24.3.2025 15:00 Opetus- ja kulttuuriala Erityisopetus Luokanopettajat Pohjois-Pohjanmaa Oulu Kunta
Lisätietoja antaa rehtori Niina Oksman, p. 044 703 9950 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Kasarmintie 4
90130 Oulu
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-870-21
Koulutuskuntayhtymä OSAO
JobbID OSAO-02-126-24
Egentliga Finlands välfärdsområde
JobbID VARHA25-01-6-24
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-485-19
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-1154-21
Oulun kaupunki
JobbID OUL-04-1339-21