
Erityisluokanopettaja 5. lk:n pienryhmään
Riihimäen kaupungin Uramon koulussa on avoimena erityisluokanopettajan määräaikainen palvelussuhde ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026
Uramon koulu on muuttanut viisi vuotta sitten uuteen koulurakennukseen. Koulumme on kolmisarjainen esi - 5. luokkien alakoulu ja oppilaita on noin 320. Koulussamme on toteutettu jo vuosia kolmiportaisen tuen mallia, jossa pienryhmän oppilaita integroidaan soveltuvin osin yleisopetuksen luokkiin, ja tehostettua sekä erityistä tukea tarvitsevia oppilaita käy pienryhmässä myös muista luokista. Lisäksi meillä on pari kiinteämpää pienryhmää sekä kuntouttava luokka.
Koulussamme neljä vuotta sitten aloittanut pienryhmä tarvitsee erityisluokanopettajan viimeiseksi lukuvuodekseen alakoulussa. Tehtävänä olisi siis toimia erityisluokanopettajana pienryhmässä. Vaihtoehtona on toimia 3.-5.lk:ien erityisopettajana luokkatiimien kanssa. Tällöin opetettavana olisi eri luokkien oppilaita oppimisvaiheryhmissä.
Hakijalle katsotaan eduksi kokemus erilaisista erityisopetuksen tehtävistä. Arvostamme myös hyviä ryhmänhallintataitoja sekä kykyä tehdä yhteistyötä opettajatiimissä.
Erityisluokanopettajan viran opetusvelvollisuus on 22 vuosiviikkotuntia ja hinnoittelutunnuksen mukainen palkka on 3 164,17 €, johon tulee lisänä erityisluokanopettajan TVA 267,21 € ja mahdollisesti koulukohtaisia tehtävälisiä. Sen lisäksi voit saada työkokemukseesi perustuvaa vuosisidonnaista lisää.
Hakijalla tulee olla opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen erityisluokanopettajan kelpoisuus.
Määräaikaiseen tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on neljä kuukautta.
Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi
Hakemukseen tulee liittää kelpoisuustodistus ja ansioluettelo. Hakuaika päättyy 17.3.2025 klo 15.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/erityisluokanopettaja-uramon-koulu-maaraaikainen-virka-645865/ -
Riihimäen kaupunki, Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Opetuspalvelut, Koulut, Uramon koulu Kokoaikatyö Työpaikka Määräaikainen Virkasuhde -
645865 -
1.8.2025 - 31.7.2026 -
Ovtesin mukaan peruspalkka 3 164,17€/kk -
26.2.2025 08:00 - 17.3.2025 15:00 Opetus- ja kulttuuriala Erityisopetus Kanta-Häme Riihimäki Kunta
Rehtori Jyrki Mutta 040 330 4540
Haluatko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta? Arvostamme ja tarvitsemme uusia osaajia, ja rekrytoimme kaupungin työyksiköihin ammattitaustaltaan erilaisia työntekijöitä. Koulutamme henkilöstöämme säännöllisesti ja tuemme myös omaehtoista opiskelua. Lisäksi huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös vapaa-ajalla. Käytössämme on esimerkiksi Epassi Flex- ja työsuhdepyöräedut, henkilöstön omaehtoisia liikuntaryhmiä, henkilöstön virkistyspaikka Hirvijärven rannalla ja hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalolla. Vuonna 2023 saimme Suomen aktiivisin työpaikka -diplomin. Tervetuloa työkaveriksemme!
Sijainti
Uramontie 63
11120 Riihimäki


Riihimäen kaupunki
JobbID 645936
Riihimäen kaupunki
JobbID 646020
Hyria koulutus Oy
JobbID HYR-08-1-21
Riihimäki
JobbID 46195
Riihimäen kaupunki
JobbID 649293
Riihimäen kaupunki
JobbID 637401
Hyria koulutus Oy
JobbID HYR-08-26-25