Olisitko sinä uusi erityisopettajamme? Haemme Kirkonkylän koulun työyhteisöön ERITYISOPETTAJAA ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026. Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä.
Kirkonkylän peruskoulu on noin 130 oppilaan alakoulu, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Nastolan Kirkonkylällä. Perinteikäs koulu sijaitsee luonnonkauniilla paikalla monipuolisten ulkoilumahdollisuuksien keskellä. Kirkonkylän koulussa opiskelee monikulttuurisia oppilaita.
Erityisopettaja tekee tiivistä yhteistyötä muun opetushenkilökunnan kanssa. Erityisopettajan tehtävänä on vastata tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä muun opetushenkilökunnan kanssa.
Kelpoisuuden lisäksi arvostamme yhteistyötaitoja sekä halua ja kykyä opetuksen kehittämiseen. Vuorovaikutustaidot, joustavuus ja soveltuvuus työyhteisöön vaikuttavat valintapäätökseen. Valinta tehdään soveltuvuuden ja kelpoisuuden perusteella. Tehtävän hoito edellyttää hyvää suomen kielen taitoa.
Kelpoisuusvaatimuksena on erityisopettajan kelpoisuus. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen (986/98) perusteella. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan. Merkitse hakemukseen kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista todistuksista hakemukseen liitteiksi. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Kutsumme haastateltavat haastatteluun koululle pian hakuajan päätyttyä, joten seuraathan sähköpostiasi. Lisätietoja haettavasta tehtävästä saat rehtori Susanna Kuloselta.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Hae tehtävään Kuntarekry.fi-sivuston kautta viimeistään 19.5.2025 klo 15.00.
Voit tutustua työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin.
Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.
https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/kirkonkylan-koulu/
https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/
Olisitko sinä uusi erityisopettajamme? Haemme Kirkonkylän koulun työyhteisöön ERITYISOPETTAJAA ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026. Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä.
Kirkonkylän peruskoulu on noin 130 oppilaan alakoulu, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä Nastolan Kirkonkylällä.
Erityisopettaja tekee tiivistä yhteistyötä muun opetushenkilökunnan kanssa. Erityisopettajan tehtävänä on vastata tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä muun opetushenkilökunnan kanssa.
Kelpoisuuden lisäksi arvostamme yhteistyötaitoja sekä halua ja kykyä opetuksen kehittämiseen. Vuorovaikutustaidot, joustavuus ja soveltuvuus työyhteisöön vaikuttavat valintapäätökseen. Valinta tehdään soveltuvuuden ja kelpoisuuden perusteella. Tehtävän hoito edellyttää hyvää suomen kielen taitoa.
Kelpoisuusvaatimuksena on erityisopettajan kelpoisuus. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen (986/98) perusteella. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan. Merkitse hakemukseen kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista todistuksista hakemukseen liitteiksi. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Kutsumme haastateltavat haastatteluun koululle pian hakuajan päätyttyä, joten seuraathan sähköpostiasi. Lisätietoja haettavasta tehtävästä saat rehtori Susanna Kuloselta.
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Hae tehtävään Kuntarekry.fi-sivuston kautta viimeistään 19.5.2025 klo 15.00.
Voit tutustua työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin.
Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.
https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/kirkonkylan-koulu/
https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/
Rehtori Susanna Kulonen, p. 040 834 9330
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.
120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Sijainti
Hoitokodintie 1
15560 Nastola
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.
Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.
Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.
Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.
Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form
browser-warning-description