Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Nurmijärvi - paremman arjen ilmiö

    Nurmijärvi on reilun 44 000 asukkaan kasvukunta, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä. Koulutuspalveluissa työskentelee noin 600 kasvatus- ja opetusalan ammattilaista.

    Oletko sinä uusi ilmiöntekijä?

    Koulutuspalvelut hakee vakinaista täyttämistä varten 1.8.2025 alkaen

    ERITYISOPETTAJAA Urheilupuiston kouluun (0251EO).

    Tule osaavaan joukkoomme tekemään kanssamme laadukasta ja ajanmukaista perusopetusta. Haemme yhteistyökykyistä, kehittymismyönteistä ja positiivisen työotteen omaavaa pedagogia. Oppilaiden ja henkilöstön hyvinvointi sekä yhteisöllisyys ovat meille tärkeitä.

    Koulumme on perustettu 1980 ja se sijaitsee Klaukkalassa liikuntapaikkojen välittömässä läheisyydessä. Väistökoulurakennukset otettiin käyttöön syysloman jälkeen 2024. Koulussamme opiskelee vajaat 450 yläkoulun oppilasta.

    Pyrimme kasvattamaan Urheilupuiston koulun oppilaista itsestään, toisistaan ja yhteisestä ympäristöstämme huolta pitäviä, aktiivisia, vastuuta kantavia sekä terveen itsetunnon omaavia nuoria, joiden elämässä ovat hyvässä tasapainossa lukeminen, liikkuminen ja lepääminen.

    Urheilupuiston koulussa järjestetään liikuntapainotteista opetusta ja kuulumme Urhea-verkostoon. Koulussamme toimii myös Klaukkalan alueellinen joustavan perusopetuksen jopo-luokka. Arvostamme erinomaisia kohtaamistaitoja.

    Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen nro 986/98 mukaisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan. Virkasuhteeseen valitun tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

    Kiinnostuitko? Lisätietoja tehtävästä antaa Urheilupuiston koulun rehtori Matti Jumpponen, puh. 040 317 4168.

    Voit myös tutustua kouluun osoitteessa: https://www.nurmijarvi.fi/koulut/urheilupuiston-koulu/

    Hakuaikaa jatkettu ja se päättyy 12.2.2025 klo 16.00. Tehtävään haetaan sähköisesti. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelut järjestetään viikoilla 7 ja 9.

    Odotamme yhteydenottoasi!

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Urheilupuiston koulun rehtori Matti Jumpponen, puh. 040 317 4168.

    Tietoa organisaatiosta

    Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudun välittömässä läheisyydessä.\nNurmijärvi on yli 42 000 ihmisen kotikunta.\nKuntastrategiamme perustuu vastuulliseen johtamiseen ja taloudenpitoon, kunnan vetovoimaan ja kilpailukykyyn, aktiivisiin kuntalaisiin sekä hyvinvointia edistäviin palveluihin.\nArvojamme ovat vastuullisuus, avoimuus, toimintatapojen uudistaminen sekä yhteistyö.\nOlemme savuton työpaikka.

    Sijainti
    Kisatie 2
    01800 Klaukkala

    Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Nurmijärven kunta

    Opettaja, koulunkäynnin ohjaaja (keikkatyö)Sök före31.12.202623:59

    JobbID nur-2700

    Nurmijärven kunta

    Aleksian keikkatyöhakemus ruoka- ja siivoustehtäviinSök före31.12.202623:59

    JobbID nur-4894

    Nurmijärven kunta

    KEIKKATYÖ: Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, varhaiskasvatuksen opettaja, toimitilahuoltajaSök före31.12.202515:00

    JobbID nur-194

    Raseborg stad

    Öppen ansökan - Civiltjänst i Raseborgs stadSök före1.4.203009:00

    JobbID 432809

    Maalahden kunta

    Avoin hakemusSök före31.12.202523:59

    JobbID 127662

    Jämsän kaupunki

    Varhaiskasvatuksen avoin hakuSök före31.12.202523:00

    JobbID 396615

    Toholammin kunta

    Luokanopettajan sijaisuudet, avoin hakuSök före7.5.202512:00

    JobbID TOH-02-13-24

    Laihian kunta

    Varhaiskasvatuksen sijaisuudetSök före31.5.202512:00

    JobbID 564131

    Kuntarekry

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.

     

    Kuntarekrys sökandeportal och inloggning har förnyats. Läs mer här.