Hae Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen sijaisuuksiin - Tampereen kaupunki

Meillä on tarjolla eri pituisia sijaisuuksia Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksessa.

Haemme sijaisia varhaiskasvatuksen lastenhoitajien, opettajien ja erityisopettajien sekä päiväkotiavustajien tehtäviin.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 6§ mukainen kelpoisuus.
Lisäksi sijaisuuksia voivat tehdä alan opiskelijat. Tarkistamme rikostaustaotteen sijaisuuden kestäessä yli kolme kuukautta.

Toivomme sinulta kiinnostusta lapsilähtöiseen työhön, rohkeutta hypätä uusiin tehtäviin ja halukkuutta kehittää omaa osaamistasi sekä varhaiskasvatussuunnitelman osaamista.

Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Mikäli olet kiinnostunut Tampereen kaupungin muiden palvelujen, kuten perusopetuksen tehtävistä, riittää että jätät hakemuksesi johonkin Tampereen kaupungin keikkatyöilmoitukseen.

Otamme yhteyttä sijaiseksi soveltuviin hakijoihin haastatteluajan sopimiseksi. Hyväksymme haastattelun perusteella sijaiset Tampereen kaupungille.
Toivomme, että tallennat mahdolliset tutkintotodistukset hakemuksellesi.

Lisätietoja

https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin/sijaisrekrytointi.html

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja

Varhaiskasvatus

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!

Tampereen kaupunki - Rökfri arbetsplats

Rekommenderade jobb