test
Johtava sosiaalityöntekijä - Social-och hälsovårdssektorn

Tehtäviisi kuuluu lastensuojelun ja perhesosiaalityön asiakasohjaus- ja valvontayksikön valvontatyön ja henkilöstön johtaminen, kehittäminen ja valvontaan osallistuminen. Sinulla on vastuu ennakollisen, suunnitelmallisen ja reaktiivisen valvonnan prosessien sujuvuudesta ja osallistut erityisesti reaktiiviseen valvontaan. Lisäksi osallistut uusimaatasoiseen valvontayhteistyöhön.

Valvonnan työryhmässä työskentelee johtavan sosiaalityöntekijän lisäksi reaktiivista valvontaa tekevä sosiaalityöntekijä ja ennakollisesta ja suunnitelmallisesta valvonnasta vastaavat 6 sosiaaliohjaajaa. Lisäksi yksikössä on valvonnan kehittämistehtävissä projektiasiantuntija.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Lisäksi edellytämme:
- kokemusta lastensuojelun valvonnasta
- soveltuvuutta esihenkilötehtäviin
- hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Luemme eduksi:
- kokemuksen esihenkilötehtävistä
- näkemyksellisyyden valvonnan kehittämisestä.

Lisätietoja

https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/toihin-meille

Tutustu työnantajaan
  • Sosiaali- ja terveystoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lastensuojelun ja perhesosiaalityön palvelut
  • TyöpaikkaVakinainen
  • SOTE-01-896-21
  • 1.3.2022
  • 3 988 €/kk
  • 10.1.2022 - 28.1.2022 15:00
  • SosiaalityöHelsinkiUusimaa

Yhteystietomme

Asiakasohjauksen ja valvonnan päällikkö Juha Jokinen,
p. 040 336 1491, juha.jokinen@hel.fi

Lisätietoja

Sosiaali- ja terveystoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lastensuojelun ja perhesosiaalityön palvelut

Stadin sote on Suomen suurin ja alan johtava toimija ja uudistaja. Rakennamme yhdessä sote-palveluja, jotka kansalaiset haluavat valita jatkossakin. Palvelujemme saatavuus ja asiakaskokemus, vaikuttavuus, tuottavuus sekä henkilöstökokemus paranevat vauhdilla. Kaikkein haavoittuvimpien ihmisryhmien tarpeisiin ja palveluihin kiinnitetään erityistä huomiota.


Osoite: Säästöpankinranta 2 A, 4 krs, 00530 Helsinki

Rekommenderade jobb