Kehitysvammaisten asumisyksikön kesätyöntekijä

HAEMME kehitysvammaisten asumisyksikkö Kivariin kahta kesätyöntekijää. Kivarissa tarjotaan ympärivuorokautista asumista täysi-ikäisille kehitysvammaisille. Työ on tarkoitettu 2002-2005 syntyneille.

VALINNOISSA ENSISIJAISIA ovat ne riihimäkeläiset nuoret, jotka eivät ole ennen olleet kesätyössä Riihimäen kaupungilla. Hakija voidaan valita kesän aikana vain yhteen kaupungin kesätyöpaikkaan.

TYÖN KESTO on neljä viikkoa, sitä lyhemmät jaksot eivät ole mahdollisia. Hakijan täytyy myös huolehtia siitä, että omat opinnot (kevätlukukausi) ovat päättyneet ennen kesätyön aloittamista.

KIVARIN KESÄTYÖJAKSOT ovat 7.6.-4.7.2021 ja 5.7.-1.8.2021. Työaika on 6,5 tuntia päivässä, mahdollisesti myös viikonloppuisin.

TYÖTEHTÄVINÄ mm. asukkaiden avustaminen, viriketoiminta ja ulkoiluseurana oleminen. Iloinen, reipas ja seurallinen ote on työssä tarpeen.
EDELLYTÄMME tartuntalain mukaista rokotussuojaa (tuhkarokko, vesirokko ja tuberkuloosiselvitystä). Valituille annetaan ohjeet sen hankkimiseksi.

NELJÄN VIIKON PALKKA on noin 920 - 950 euroa, kalenterikuukauden päivistä riippuen. Työsuhteen päättyessä maksetaan lisäksi lomaraha ja kertyneet lomapäivät. 17 vuotta täyttäneiltä peritään palkasta lakisääteinen eläkemaksu. Lisätietoa www.riihimaki.fi/kesatyot

OSA HAKIJOISTA HAASTATELLAAN 15.3.-9.4.2021 välisenä aikana, mikäli se koronarajoitukset huomioiden on mahdollista. Mikäli haastatteluja ei järjestetä, tehdään valinnat hakemusten perusteella ja sen takia hakemus kannattaa täyttää huolellisesti.

VALINTAPÄÄTÖS lähetetään kaikille hakijoille viimeistään kaksi viikkoa ennen työn alkua. Siinä kerrotaan kesätyön toteutumisesta, sekä valituista ja varasijalle valituista. Ellei työhön valittu henkilö ota paikkaa vastaan, kutsutaan kesätyöntekijä varasijoilta.

KORONATILANNE voi vaikuttaa siihen, että kaikkia kesätyöpaikkoja ei ole mahdollista täyttää. Siksi päätös kesätöiden toteutumisesta tehdään lähellä työn suunniteltua alkamista.

SEURAA SÄHKÖPOSTIASI. Tieto kesätöiden toteutumisesta ja valinnoista lähetetään sähköpostitse.

LISÄTIETOA puh. 050 344 62 08
Onnea työnhakuun!

Lisätietoja

http://www.riihimaki.fi/kesatyot

Tutustu työnantajaan

tyollisyyspalvelut@riihimaki.fi
puh. 050 344 62 08

Työllisyyspalvelut
Osoite: Kivari. Kivimiehenkatu 19, 11100 Riihimäki

Riihimäen kaupunki tarjoaa vuosittain kesätöitä sadalle 16- 19 vuotiaalle nuorelle. Kaupungin työntekijänä pääset kehittämään noin 30 000 asukkaan edelläkävijäkaupunkia. Tavoitteenamme on toimia ja palvella iloisella asenteella. Kiertotalous, robotiikkaopetus ja nuorisoteatteri ovat tärkeitä vahvuuksiamme. Kaupunkimme on ihmisen kokoinen, kaikki tärkeä löytyy kävelymatkan päästä. Riihimäen kaupunki on savuton työpaikka.

Riihimäen kaupunki - Rökfri arbetsplats